Onnentassu matkalla ennätykseen – tänä vuonna kotiutunut jo 19 koiraa

Fredi tuli Onnentassuun jo viime vuonna, mutta nyt edessä on uusi elämä uudessa perheessä. Anni Sjöblom leikitti Frediä keskiviikkona. Pia Lyy

Pia Lyy

Fredi teki historiaa.

Kun se lähti uuteen kotiin, lemmikkihotelli ja eläinsuojelukeskus Onnentassussa Riihimäellä on erikoinen tilanne.

– Sen jälkeen meillä on nolla koiraa, kertoo Eläinten Auttajat ry:n toiminnanjohtaja Anni Sjöblom.

Onnentassussa tehdään ennätystä.

Koko viime vuonna talosta kotiutui 19 koiraa. Tänä vuonna, tässä vaiheessa, uuteen kotiin on päässyt jo 15 hännänheiluttajaa.

Onnentassu huolehtii myös muun muassa Nurmijärven löytöeläimistä.

Kuin kaupan hyllyltä valittaisiin kenkäparia.

Carita Auvinen

Poikkeustila herätti ihmiset lemmikinkaipuuseen jo keväällä.

Onnentassuun Riihimäelle ja Kytäjän löytöeläintaloon Hyvinkäälle vyöryy yhä kyselyitä vapaina olevista eläimistä.

– Meidän hoitajamme ovat tehneet ihan huipputyötä. He ovat haastatelleet hakijat todella tarkkaan, ja ihmiset ovat käyneet monta kertaa katsomassa samaa koiraa, Sjöblom kuvailee.

Näin kävi myös Fredin tapauksessa. Se tuli Onnentassuun jo vuonna 2019.

Kun luette tätä juttua, Fredi telmii jo uudessa osoitteessa.

Eläinsuojelukeskukseen jäivät kaksi pitovaikeuksien takia tullutta collieta, kaksi löytökissaa ja kolme kesyhiiripoikaa.

Kytäjän löytöeläintalolta tarjotaan ei-oota niillekin, joilla on suurin hinku löytää kotikissa.

– On tullut paljon kyselyjä, että pitäisi pentu saada ja mielellään äkkiä, kertoo Hyvinkään eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Carita Auvinen.

– Osa pyynnöistä on aika tarkkoja, halutaan sen ja sen värinen ja näköinen. Kuin kaupan hyllyltä valittaisiin kenkäparia.

Kissanpentuja ei ole eikä ihan heti tulekaan, Auvinen tietää.

Innokkaimmat kyselevät somessa, mistä niitä saisi.

– Ihmiset ottavat nyt herkästi ns. pentutehtaiden kissoja. Moni tehtailee pentuja maatiaiskissoilla huomattuaan, että niistä saa jopa rahaa.

Pentueita voi paljastua vaikka pihajemmoista. Eläinsuojeluväki toivoo saavansa niistä tiedon nopeasti ennen kuin kissat villiintyvät.

– Eläinsuojeluyhdistykset ovat huolissaan siitä, tuleeko eteen palautusvillitys sitten, kun arki normalisoituu, Anni Sjöblom miettii.

Käykö näin, kukaan ei tiedä.

– Siksi olemme arvioineet kodit hyvin tarkasti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.