Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Likainen liesituuletin voi aiheuttaa iljettävän yllätyksen – näistä merkeistä tiedät, milloin se pitää puhdistaa

Mitä rasvaisempaa ruokaa teet sisällä keittiössä, sitä useammin liesituuletin tulisi puhdistaa. Rasvan lisäksi liesituuletin kerää myös pölyä. Pahimmillaan puhdistamatta jättäminen aiheuttaa vaaratilanteita ja tulipaloriskin

– Puhdistuksen ajan tietää tulleen siinä vaiheessa, kun suodatin ei enää poista käryjä. Siinä vaiheessa, kun ruuan päälle tippuu rasvaa, on suodattimen pesu jo myöhässä. On tärkeää muistaa, että suodattimeen kertyvä lika ja rasva heikentävät liesikuvun toimintaa ja pahimmassa tapauksessa aiheuttavat tulipalon, Rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjauspäällikkö Jenna Hakku sanoo tiedotteessa.

Liesituulettimen rasvasuodatin tulisi puhdistaa vähintään kaksi kertaa vuodessa.

– Yleisin harhaluulo liesituulettimesta on, että sitä ei tarvitse huoltaa. Ongelmien alkaessa vika melko usein ei kuitenkaan ole itse laitteessa, vaan syy löytyy likaisesta rasvasuodattimesta, Hakku kertoo.