Urpo Rauhala eläkkeelle: "Työ on ollut tavattoman avaraa ja rikasta"

Urpo Rauhala on nyt valmis siirtymään eläkkeelle. Taustalla Klaukkalan koulu, jossa toimineessa Kansalaisopisto Jukolassa hän aloitti Nurmijärvellä työskentelyn. Taina Joutsen

– Ihmettelin, mihin olin oikein menossa. Linja-auto Hesasta pysähtyi viimein Rajakaaren pysäkille hytkyteltyään puolitoista tuntia Hyrylän, Palojoen ja Kirkonkylän läpi. Oli syyskuu vuonna 1979 ja luulin matkustaneeni jonnekin kaukaisille takamaille, kertoo Urpo Rauhala.

Tuolloin hän ei voinut arvata, että sen matkan maisemista tulisi hänen oma sielunmaisemansa sekä hänen lastensa tilukset kaikkine Aleksis Kiven peltoineen, kirkkoineen, koskineen ja pikkukylineen.

– Neljän vuosikymmenen hikiset auranjäljet, väliin kevyesti pinnassa, joskus piinallisen syvällä, elokuun alussa Nurmijärven musiikkiopiston rehtorin virasta eläkkeelle jäävä Rauhala kuvailee.

– Teot seuraavat meitä ja olen nyt siinä kohdassa urallani, että teot ovat seuranneet minua muutaman vuosikymmenen ajan. Se, mitä olen menneinä aikoina tehnyt, vaikuttaa tulevaisuuteen, hän jatkaa.

Tultuaan silloiseen Kansalaisopisto Jukolaan (nyk. Nurmijärven Opisto) soitonopettajaksi Rauhala tutustui heti laajaan joukkoon nurmijärveläisiä lapsia, nuoria ja perheitä.

– Kaikkia näitä kokemuksia tarvitsin, kun muutama vuosi myöhemmin siirryin Kari Karjalaisen sekä monen toimeliaan tukijan tahdosta 1982 perustettuun musiikkikouluun. Kymmenen vuoden tavoitteena oli laajentaa toiminta kunnan kasvun myötä lakisääteiseksi, valtionapua nauttivaksi Nurmijärven musiikkiopistoksi.

Työ musiikin, lasten, nuorten sekä heidän perheidensä parissa on Rauhalan mukaan ollut tavattoman avaraa ja rikasta. Opiston hallinnon rakentaminen taas on sujunut vaihtelevasti, enimmäkseen kodikkaasti, joskus rikinkatkuisesti.

– Taide ja organisaatio muodostavat luovan ja haasteellisen työympäristön. Lähtökohtana on mahdollisimman hyvä vuorovaikutus kaikkien kesken, sekä tuo edellä mainittu tekojen seurausten laki: työn laadulla viitoitetaan tulevat ratkaisut. Ilman vuorovaikutusta ei synny luovuutta eikä laatua.

Musiikin monipuolinen harrastaminen kasvoi Nurmijärvellä 80–90-luvuilla tasaisesti, ja musiikkiopisto oli mukana kunnan monissa hankkeissa.

– Kunta on musiikkiopiston toiminnan alusta lähtien ollut merkittävä tukija ja ohjaaja. Yhteistyö kunnan johdon, opetushallinnon ja luottamushenkilöstön kanssa on muodostanut kehityksen perustan. Ilman tätä pohjaa ei ole mahdollista tavoitella opetuksen laatua, laajuutta eikä julkista tukea. Opiston hallituksen työtä ovat eri aikoina johtaneet määrätietoiset sekä toiminnan vaatimusten kasvettua myös ammattitaitoiset puheenjohtajat.

80-luku oli Rauhalan mukaan musiikkiopistossa hedelmällisen kasvun aikaa. Muodostuivat opiston orkesterit ja kuorot ja alkoi yhteistyö koulujen ja paikallisten yhteisöjen kanssa. 90-luku oli selvästi vakiintumisen sekä lain vaatimusten täyttämisen aikaa ja myös pohjustusta tulevalle, ainutlaatuiselle taideopetuksen yhteistyölle.

2000-luvulle tultaessa astui voimaan uusi laki taiteen perusopetuksesta ja käynnistyivät yhteisproduktiot: kuorojen Amadeusprojekti sekä ensimmäiset tanssiproduktiot, joita seurasivat suuret balettiprojektit Maaniitun salissa.

Pienistä iduista alkanut yhteistyö Nurmijärven tanssiopiston ja rehtori Ulla Lehtisen kanssa tuotti kokoillan balettiesityksiä. Jatkoa produktiot saivat upouudessa, omassa Monikkosalissa täpärästi ennen koron-aikaa: helmikuun alussa esitettiin itse käsikirjoitettu 7x ME! Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin ensijulkaisun täyttäessä 150 vuotta.

"Monikon aika" alkoi kuitenkin jo 2010 Nurmijärven musiikkiopiston ja Nurmijärven tanssiopiston ryhdyttyä hakemaan yhteisiä ratkaisuja opetustilojen puutteisiin. Suunnitelmat johtivat vuoden 2012 alussa Urpo Rauhalan mukaan paljolti nykyisen kunnanjohtajan ansiosta uuden monitoimitilan hankkeen kartoitukseen. Opistot muuttivat uuteen Nurmijärven Monitoimitalo Monikkoon heinäkuussa 2017.

– Siirtymistä oli suunniteltu ja aikataulutettu parin vuoden ajan ja tiivistä yhteistyötä vaatineiden ratkaisujen myötä voitiin asettua tiloihin, joita oli kaivattu yli kolmekymmentä vuotta, Rauhala kertoo.

Nyt, eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä, Rauhala ihmettelee jälleen, mihin ollaan tultu. Linja-autot Hesasta saapuvat pitkin moottoritietä Kirkonkylään, Klaukkalaan ja Rajamäelle, useimmiten hytkyttelemättä niiden kauniiden pikkukyläin läpi ja paljastamatta vuodenaikojen vaihteluja pelloilla ja metsissä.

– Enää ei luulla matkustettavan jonnekin kaukaisille takamaille, vaan ihan kätevästi pääkaupunkiseudun lähitienolle. En vieläkään, kosk’ikinä, tahdo ymmärtää, että näiden matkain maisemat ovat nyt oman sieluni maisemat, lastenlasteni tilukset kaikkine niittuineen, pyhättöineen, puroineen ja kyläkouluineen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.