Uusien asuntolainojen kysyntä kasvoi Nurmijärvellä – kasvua jopa 37,30 %

Nurmijärvi

Uusien asuntolainojen kysyntä on jatkanut kasvuaan Uudenmaan alueen Nordean konttoreissa myös vuoden toisella neljänneksellä – koronapandemiasta huolimatta.

Nordea kertoo tiedotteessaan myöntäneensä Uudellamaalla huhti–kesäkuussa 5,79 prosenttia enemmän asuntolainoja kuin viime vuoden vastaavalla neljänneksellä.

Nurmijärven kunnassa kasvua oli jopa 37,30 prosenttia.

Koko Suomessa vuoden ensimmäisellä puolikkaalla asuntolainojen kysyntä kasvoi Nordeassa 21 prosenttia edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Kevään aikana hakemuksia tuli ennätysviikkoina jopa 25 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana.

– Ihmisten tarpeet ja unelmat asumiseen liittyen eivät näytä merkittävästi koronan seurauksena muuttuneen. Pidemmällä aikavälillä on toki vielä vaikea arvioida minkälaisiksi koronan vaikutukset asuntomarkkinoihin ja esimerkiksi asuntojen hintoihin muodostuvat, Nordea Hyvinkään asuntorahoitusjohtaja Virpi Järvinen kertoo.

Järvinen kertoo, että kevät on lisännyt asiakkaiden yhteydenottoja pankkiin myös asuntorahoituksen osalta.

– Koronakriisin puhjettua asuntolainojen lyhennysvapaat puhuttivat asiakkaita paljon. Melko pian kuitenkin huomasimme, että asuntolainahakemusten määrä ei laskenut vaan ennemminkin lisääntyi.

Neuvottelut rahoituksesta on järjestetty pääasiassa verkkotapaamisina ja asiakkaat ovat ottaneet tämän hyvin vastaan.

– Myös kokonaan digitaalisesti toteutettavien asuntokauppojen määrä on tänä keväänä lisääntynyt. Nordeassa erilaiset digitaaliset ratkaisut ovat olleet arkipäivää jo aikaisemmin, joten korona ei ole tuonut isoja muutoksia esimerkiksi asuntolainaneuvojien työhön. Verkkotapaamisissa pystymme palvelemaan asiakkaita myös muualle Suomeen vaikka työpaikat olisivat Klaukkalassa, Virpi Järvinen jatkaa.

Koronapandemia ja sen aiheuttama taloudellinen epävarmuus on näkynyt Järvisen mukaan asuntorahoituksessa merkittävästi kasvaneena lyhennysvapaiden määränä.

Nordeassa lyhennysvapaata on koko Suomessa myönnetty maaliskuun puolen välin jälkeen 28 000 asuntolainaan. Maksuvaikeudet eivät asunto-lainoissa koronakeväänä kasvaneet.

– On hyvä, että ihmiset ovat havahtuneet ajoissa taloudellisen tilanteensa muutoksiin ja hakeneet lainaansa lyhennysvapaata. Näin ei ole päässyt syntymään maksuvaikeuksia. Kun lyhennysvapaa loppuu, niin on niin ikään tärkeää olla valppaana oman taloutensa osalta ja olla tarvittaessa ajoissa yhteydessä omaan pankkiin, Virpi Järvinen jatkaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.