Tilastotkin sen vahvistavat: Heinäkuussa hellepäiviä melkein viikon verran keskivertoa vähemmän, sadetta senkin edestä

Heinäkuussa satoi. Kuvituskuva. Outi Paappanen/Arkisto

Minna Harmaala

Ilmatieteen laitoksen tilastot vahvistavat mutu-kokemuksen: heinäkuu oli tänä vuonna tavanomaista viileämpi ja hellepäiviä kertyi tavallista vähemmän.

Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan heinäkuun keskilämpötila jäi tavanomaisesta 1–2 astetta lähes kaikkialla Suomessa. Poikkeus tehtiin vain itäisessä Lapissa, jossa keskilämpötila oli hieman tavanomaista korkeampi.

Tampere-Pirkkalan lentoasemalla 24.7. mitattu 12,2 astetta oli aseman alhaisin päivän ylin lämpötila heinäkuussa 1960-luvulta alkaen.

Hellepäiviä oli koko maassa yhteensä 10, mikä on peräti 6 päivää alle heinäkuun keskiarvon. Edellisen kerran heinäkuun helteitä oli yhtä vähän vuonna 2017. Tämän vuoden heinäkuussa hellelukemia mitattiin eniten usealla havaintoasemalla Hämeessä ja Kymenlaaksossa, yhteensä viitenä päivänä. Toisaalta usealla havaintoasemalla lännessä ja pohjoisessa ei saatu hellelukemia koko heinäkuussa.

Aurinkokaan ei näyttäytynyt tavanomaiseen tahtiin kuin etelärannikolla. Muualla maassa auringonpaistetunnit jäivät 20–30 prosenttia tyypillisistä arvoista.

– Viileähkö ja matalapainevoittoinen säätyyppi näkyi hellepäivien määrässä ja auringonpaistetunneissa melko selvästi, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jari Tuovinen tiedotteessa.

Myös vettä tuli heinäkuussa niskaan selvästi enemmän kuin normaalisti: kuukauden sademäärä oli 1,5–2,5-kertainen tavanomaiseen verrattuna. Sademäärät olivat lähellä keskimääräistä vain Itä-Lapissa ja Ahvenanmaalla.

Yli 100 millimetrin sademääriä havaittiin yleisesti koko maassa. Sade-ennätys, 193,1 millimetriä, mitattiin Pohjanmaalla Isojoen Kärjenkosken asemalla. Viimeksi näin sateinen heinäkuu on tilastojen mukaan koettu kesinä 2015–2017.

Sateet eivät olleet tavanomaisia heinäkuisia ukkosmyrskyjä, vaan maasalamoiden määrä jäi kolmannekseen tavanomaisesta. Maasalamoita paikannettiin heinäkuussa reilut 16 000.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.