Lähes kaikkien rikosten määrä kasvoi – korona-aika lisäsi rikosilmoitusten määrää

Rikostilasto kertoo lähes kaikkien rikosten lisääntyneen. Tilastot eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä, ja niihin vaikuttaa moni asia. Kuvituskuva. Kimmo Seppälä

Taina Joutsen

Poliisille ilmoitettujen rikosten määrä on kasvanut Nurmijärvellä tammi–kesäkuussa lähes kaikkien rikoslakirikosten osalta. Tämä selviää poliisin rikostilastosta, jonka tiedot ovat peräisin monista tietojärjestelmistä.

Rikoslakirikoksia ovat omaisuusrikokset, henkeen ja terveyteen kohdistuneet rikokset, huumausainerikokset, seksuaalirikokset, liikennerikokset ja muut rikokset, joiden sisällöstä ja rangaistavuudesta säädetään rikoslaissa.

Voimakkaimmin Nurmijärvellä ovat alkuvuonna lisääntyneet huumerikokset, vuodentakaisesta 36:sta 62:een. Törkeitä huumerikoksista on viime vuoden alun tapaan yksi.

Myös luvatta tunkeutuen tehtyjä varkauksia on kirjattu alkuvuodesta huomattavasti viimevuotista enemmän, 98 kappaletta, kun niitä vuosi sitten kirjattiin 68. Nämä varkaudet ovat kohdistuneet viimevuotista enemmän liiketiloihin. Asunnoissa ja loma-asunnoissa on nyt vierailtu luvatta vähemmän.

Omaisuusrikoksiin kuuluva moottorikulkuneuvon käyttövarkauksien määrä tuplaantui viime vuodesta. Myös ryöstöjen määrä on kasvanut yhdestä neljään.

Väkivaltarikoksiin kuuluvien seksuaalirikosten osalta raiskaukset ovat vähentyneet kolmesta kahteen. Sen sijaan lapsen seksuaaliset hyväksikäyttötapaukset ovat lisääntyneet kahdesta viiteen.

Vaikka lähes kaikkia rikoksia on kirjattu enemmän kuin viime vuonna, rikosten kokonaismäärä on laskenut Nurmijärvellä lähes 24 prosentilla.

Selitys löytyy Itä-Uudenmaan poliisin rikosylikomisario Petri Erosen mukaan osittain siitä, että kirjattujen liikennerikosten määrä on pudonnut 1320:stä 509:ään. Liikennerikosten vähenemisen hän taas arvelee johtuvan koronakeväästä ja sen liikennevalvontaan tuomista muutoksista.

Koko Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella rikoskirjausten määrä on kasvanut viime vuodesta 1 800 kappaleella, eli kasvua on noin 11 prosenttia.

Toisin sanoen rikokset eivät ole Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueen tilastoissa vähentyneet, vaikka ihmisiä on alkuvuonna liikkunut yleisillä paikoilla poikkeusoloista johtuen viime vuotta selvästi vähemmän. Näin todetaan Itä-Uudenmaan poliisin asiaa koskevassa tiedotteessa.

– Rikosten määrän kasvuun vaikuttaisi olevan looginen selitys. Poikkeusolot eivät ole tuoneet mukanaan mitään merkittävää rikosaaltoa. Sen sijaan ihmiset ovat todennäköisesti tehneet rikosilmoituksia matalammalla kynnyksellä, kun ihmisillä on ollut poikkeusoloista johtuen enemmän aikaa kotona, Petri Eronen arvioi.

– On ollut esimerkiksi aikaa siivota kellaria ja samalla on huomattu, että kellariin onkin murtauduttu ja asiasta on tehty rikosilmoitus. Osa ihmisistä on tehnyt nyt rikosilmoituksia vanhemmistakin jutuista ja nämä näkyvät tilastoissa piikkinä, hän jatkaa.

Poikkeusaikana hurjia ylinopeuksia

Huumausaineet eivät ole ainoa liikenteen lisääntyneistä riskitekijöistä. Poliisi on noukkinut myös törkeästi liikenneturvallisuuden vaarantaneita kuljettajia liikenteestä peräti puolet viime vuotta enemmän (+ 53 %). Toisin sanoen liikenteessä on tavattu tänä vuonna jo 323 kaahaajaa ja tiellä liikkujaa, joita epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Liikenteessä on kuollut pelkästään Itä-Uudellamaalla tänä vuonna jo 17 ihmistä.

Poliisi muistuttaakin, että nyt on tärkeää höllätä kaasujalkaa, kun koulut alkavat ensi torstaina ja pienet kulkijat ilmestyvät sankoin joukoin katukuvaan.

Poliisi aikoo valvoa ylinopeuksia ja liikenteessä käyttäytymistä erityisesti koulujen läheisyydessä ja puuttua matalalla kynnyksellä ylinopeuksiin ja kännykkään puhumiseen ajaessa.

– Haluamme myös muistuttaa, että vanhempien kannattaa kävellä tai pyöräillä koulumatka läpi hyvissä ajoin lapsen kanssa pariinkin kertaan ennen kuin koulut alkavat.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.