NJS:lle harmittava tappio – PK-35 lisäajalla voittoon

Jalkapallo: NJS oli yllättää lohkoa hallitsevan isäntäjoukkueen perjantaina Pihlajamäessä ennätysyleisön edessä. PK-35 venyi kuitenkin lisäajan maalillaan 2–1 voittoon.

Joona Tukiaista piirittämässä isäntien Marko Koskinen, Juuso Ollila, Ronias Yacoob ja Esa Terävä. Matti Murto

Matti Murto

NJS on nuori joukkue, joka kärsii edelleen useista loukkaantumisista. PK-35 puolestaan on kokenut joukkue, joka on hankkinut tukun nimekkäitä vahvistuksia: avauksessa oli viisi Veikkausliigassa kannuksensa yhteensä 389 ottelussa hankkinutta pelaajaa.

Isännät hallitsivat ensimmäistä puoliaikaa. PK-35 sai heti alussa kulmapotkun, vähän myöhemmin Jaakko Lepola laukoi kuudentoista rajalta kovaa yli ja minuutin kuluttua Ville Salmikivi puski maalin ohi. NJS:n ensimmäinen tilanne syntyi seitsemännellä minuutilla, mutta Tony Lehtimäki ei aivan yltänyt Joona Tukiaisen matalaan keskitykseen.

Vastaiskuihin luottanut NJS meni johtoon 11. minuutilla. Mohamed Sheikh antoi keskiympyrästä pitkän syötön Miro Salmiselle tyhjään tilaan oikealle. Salminen kuljetti rangaistusalueelle ja laukoi pallon perille. Se oli ensimmäinen tällä kaudella PK-35:n verkkoon tehty maali Pihlajamäessä.

Isännät hakivat vimmatusti tasoitusta eivätkä antaneet Palokärjille enää tilaisuuksia. He prässäsivät korkealta, joka teki NJS:n pelin rakentamisesta vaikeaa. Maalivahti Otso Knuuttila joutui avaamaan pitkillä, jotka päätyivät säännöllisesti vastustajille. PK-35 loi tilanteita, mutta viimeistely ontui.

Isäntien tasoitus onnistui vihdoin 28. minuutilla, jolloin Miko Mäkirinne laukoi Joni Korhosen syötön Knuuttilan selän taakse. NJS puolusti uhrautuvasti ja Knuuttila torjui puoli tusinaa tilanteita, joista maalia ei syntynyt puskemalla, potkaisemalla eikä vapaapotkulla. Myös kaikki PK-35:n seitsemän kulmapotkua selvitettiin, joten tauolle mentiin tilanteessa 1–1.

Toinen puoliaika näytti erilaisen NJS:n. PK-35 laski hiukan helteessä paljon energiaa kuluttavaa prässiään ja NJS pääsi paremmin mukaan peliin. Nyt myös NJS loi tilaisuuksia johtomaalin tekoon. Paras tilanne syntyi 73. minuutilla: Ahmed Alaeddine keskitti Eetu Sankkiselle maalin eteen ja tämä jatkoi Salmiselle, joka oli 7 metrissä vapaana, mutta sekunnin viivytys antoi isäntien toppareille riittävästi aikaa tyrkätä jalkansa laukauksen tielle.

Toisen puoliajan lopulla hallinta oli tasoissa ja NJS loi enemmän maalipaikkoja. Vasta lisäaika muutti kaiken. Juuri varsinaisen peliajan umpeuduttua puolustus torjui PK-35:n kaukolaukauksen kulmaksi, jonka NJS puolusti huonosti ja maksoi siitä kalliisti. Marko Koskinen puski takatolpalta Jonathan Muzingalle, joka jatkoi päällään pallon maaliin.

Peli tukee päävalmentaja Teemu Savukosken näkemystä, että lohkon jokainen joukkue on voitettavissa, kunhan jokainen pelaaja tekee joukkueen hyväksi parhaansa.

Kierros ei tuonut NJS:n tilanteeseen muutosta, sijoitus on edelleen yhdeksäs. Seuraavan kierroksen jälkeen yli puolet kaudesta on takana. Vastustaja on lauantaina 15.8. klo 15 toisen kerran PKKU, nyt Kalevan Urheilupuiston nurmella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.