Keusoten koronatestaus ruuhkautui entistä pahemmin – "Yhteydenottojen määrä nyt suurinta koko pandemian aikana"

Riikka Laine

Keusoten koronatestaus on ruuhkautunut vielä entistäkin pahemmin.

Kuntayhtymän perjantaina julkaiseman tiedotteen mukaan yhteydenottojen määrä on nyt suurinta koko pandemian aikana. Sen vuoksi Keusotesta ei pystytä tällä hetkellä vastaamaan kaikkiin yhteydenottoihin saman päivän aikana.

Vielä alkuviikosta Keusote tiedotti, että voimakkaasti kasvavan testaukseen hakeutumisen vuoksi testiin pääsyyn on ollut 1–3 päivän viiveitä.

Nyt perjantaisessa tiedotteessa kerrotaan, että seuraavat testiajat menevät noin 2-4 päivän päähän. Toimituksen tietoon on tullut myös tapauksia tältä viikolta, jossa Keusoten koronahoitopuhelimeen soittaneet ovat saaneet ajan vasta viiden vuorokauden päähän.

Näytteen valmistumisessa menee toimituksen tiedon mukaan tällä hetkellä noin 3–5 vuorokautta. Yhteensä prosessi voi siis viedä pisimmillään 11 vuorokautta, jos ensin joutuu odottamaan koronahoitopuhelimen takaisinsoittoa.

– Pyydämme, että asiakkaat odottaisivat kärsivällisesti yhteydenottoamme ja välttäisivät päällekkäisten yhteydenottojen tekemistä eri kanavia käyttäen, sillä se aiheuttaa palveluiden ruuhkautumista lisää, Keusote viestittää.

Keusotesta luvataan, että vaikka vastausajat sekä puhelinpalvelussa että nettipalvelussa ovat hieman pidentyneet yhteydenottojen valtavasta määrästä johtuen, niin kaikkiin yhteydenottoihin kuitenkin vastataan.

– Nettipalvelun kautta tulleisiin kiireellisiin yhteydenottoihin pystymme vastaamaan saman päivän aikana.

– Tärkeää on myös, ettei terveysasemille tulla ilman etukäteen tehtyä yhteydenottoa, jotta tästä ei tulisi tartuntariskiä asiakkaillemme ja henkilökunnalle.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut