Nurmijärven asuntokauppa käy nyt kuumana – pääkaupunkiseudulta halutaan muuttaa kehyskuntiin

Asuminen: Varsinkin Nurmijärven isoilla asunnoilla on nyt kysyntää.

Parhaiten menevät nyt kaupaksi uudehkot omakotitalot. Kuvituskuva Klaukkalan Vanha Myllyrannan asuinalueelta. Arkisto/Riikka Laine

Riikka Laine

Paikallisten kiinteistövälittäjien haastattelu paljastaa, että asuntokauppa käy Nurmijärvellä nyt kuumana. Varsinkin kesä on ollut useamman välittäjän mukaan jopa poikkeuksellisen kiireistä aikaa. Moni sanoo, että kysyntää on nyt enemmän kuin tarjontaa.

– Olen toiminut alueellamme välittäjänä vuodesta 2007 ja en ole ennen kokenut moista kesää! Ostajia on paljon enemmän kuin myyjiä, yrittäjä Tarjaliisa Saviharju Saviharju &Kääriäinen LKV:ltä kertoo.

Myös Etuovi.comin tilasto vahvistaa, että varsinkin isoissa omakotitaloissa myyntiajat ovat lyhentyneet huomattavasti.

Välittäjät uskovat omakotitalojen menekin pohjautuvan koronatilanteeseen ja valtakunnallisesti tunnustettuun Nurmijärvi-ilmiöön, jossa pienen kaupunkiasunnon neliöt loppuvat etätyössä ja -koulussa kesken ja kaupunkilaiset haluavat lisää elintilaa ympärilleen.

Nurmijärvelle muutetaankin nyt varsin paljon pääkaupunkiseudulta, etenkin Vantaalta. Asukasluku oli heinäkuun lopussa 43 403, eli se on kasvanut alkuvuoden aikana 377:llä.

OP Uusimaan Klaukkalan konttorin myyntijohtajan Sari Kivisen mukaan myös alkava syksy näyttää lupaavalta.

– Tällä hetkellä myös esittelyissä käy aikaisempaa enemmän pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttoa suunnittelevia, Kivinen sanoo.

Välittäjien vastauksista käy ilmi, että kaikista parhaiten markkinassa vetävät 2000-luvulla rakennetut, uudehkot ja hyväkuntoiset isot perheasunnot.

– Kysyntä suuntautuu kaupunkialueilta tänne juuri omakotitaloihin ja rivareihin, joten jos jo asutaan kerrostalossa se ei ole ehkä mieluisin vaihdokki, Kiinteistömaailman välittäjät Timo Ojamäki ja Satu Saranen pohtivat.

Kaikki muistuttavat kuitenkin, että eri ihmiset hakevat Nurmijärveltä erilaisia asioita. Toiset haluavat taajamaan koulun, päiväkodin ja muiden peruspalveluiden ääreen ja toiset taas nimenomaan haja-asutusalueelle omaan rauhaan.

Koko Nurmijärven kunnan alue koetaan haluttavana silloin, kun hintataso on oikea. Kauppaa on tehty niin Klaukkalassa, Kirkonkylässä kuin Rajamäelläkin ja sen lisäksi haja-asutusalueella.

– Ostajat jakautuvat useimmiten niihin, jotka haluavat ostaa asunnon asemakaava-alueelta ja paremmilla palveluilla ja niihin, jotka hakevat omaa rauhaa ja maaseutumaisuutta ja tällöin ei palveluiden läheisyydellä ole niinkään merkitystä.

– Paikkakunnan sisällä muuttavat perheet valitsevat sitten usein uuden ostettavan kodin samalta asuinalueelta, jolloin esimerkiksi päiväkotia tai koulua ei tarvitse muuton takia vaihtaa, Sari Kivinen kuvaa.

Vaikka Nurmijärvi kokonaisuutena houkuttelee tällä hetkellä uusia muuttajia ja väkiluku on hyvässä kasvussa, niin kerrostaloasuntojen myynnissä on selvästi nähtävissä hiipumista.

Kerrostaloasunnoissa on paljon tarjontaa tällä hetkellä, ja myyntiajat ovat Etuovi.comin kuntatilaston mukaan kohonneet keskimäärin 193 päivään. Kerrostaloyksiön myyntiaikakeskiarvo on noussut jopa 412 päivään.

Välittäjien mukaan tässä näkyy hyvin se, että Nurmijärvi-profiloituu enemmän omakotitalokunnaksi kuin kerrostaloasujien asuinpaikaksi. Kysyntää on oikeastaan vain taajamien kupeessa oleville hissillisille kerrostaloasunnoille tai isommille perheasunnoille.

– Osasyy on siinä, että tänne muuttaa paljon lapsiperheitä ja isompia kerrostaloja ei ole tarjolla ja pienet eivät liiku, Marika Kääriäinen Saviharju &Kääriäinen LKV:ltä sanoo.

Sari Kivisen mukaan tähän on vaikuttanut myös se, että uusia kerrotalokohteita on tänä vuonna valmistunut aiempaa vähemmän.

– Vanhemmissa yhtiöissä kysyntään vaikuttaa tulevien korjaustarpeiden ajankohdat, jos isompi peruskorjaus on edessä ja sen kustannukset ovat vielä avoinna, on ostajan hankala sitoutua kauppaan ja tällöin kannattaa myyjänkin mahdollisuuksien mukaan odotella kustannusten selviämistä.

Väljyydestä pidettävä huoli

Useampi Nurmijärven Uutisten haastattelemista kiinteistövälittäjistä muistuttaa, että tulevia vuosia silmällä pitäen olisi tärkeää pitää huoli, että asuntojen yhteydessä on riittävästi parkkipaikkoja. Nurmijärvi ei ole ainakaan vielä profiloitunut julkisen liikenteen kunnaksi, vaan perheillä on yleensä useampi auto.

Marika Kääriäisen mukaan rakennuttajat voisivat myös miettiä tarkemmin asunnon kokoa. Pieniä kerrostaloasuntoja on ihan riittämiin, joten jos kerrostaloja rakennetaan, niin Kääriäinen toivoisi niihin isompia huoneistoja.

Vuodesta 1993 asti alalla olleen kiinteistövälittäjä Timo Ojamäen mukaan pieniä asuntoja voisi sen sijaan tehdä rivitalopuolelle.

– Omakotitontit voisivat myös olla hiukan isompia ja niitä tarvitaan varsinkin Kirkonkylään ja Klaukkalaan. Rajamäessä niitä taitaapi olla jo tarpeeksi myynnissä, Kääriäinen sanoo.

– Kaavoittajien toivoisi kaikkiaan säilyttävän tietynlaisen väljyyden uusien asuinalueiden suunnittelussa, sillä se on ollut meidän valttimme. Nurmijärvelle on tultu väljempien tonttien perässä ja nykykaavoitus ei välttämättä tue sitä, Sari Kivinen jatkaa ja myöntää, että toki maan hinnoittelu on sitten toinen asia.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut