Klaukkalassa sijaitsevalta Vanha-Klaukan työmaalta varastettiin viime viikonlopun aikana tuhansien eurojen arvosta työkaluja.
Nurmijärven kunnan maanrakennusmestari Jyrki Käyhkö kertoo, että työntekijät huomasivat maanantaina aamuna varkaiden käyneen.
– Varkaat olivat murtautuneet työmaakoppiin ja tyhjentäneet sen kokonaan. Mukaan lähti lähes 20 000 euron arvosta erilaisia työkaluja, Käyhkö kertoo.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Markku Lylykangas vahvistaa, että asiasta on tehty myös poliisille ilmoitus. Poliisit myös kävivät maanantaina paikanpäällä.
Mahdolliset havainnot tapauksesta voi toimittaa poliisille sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.ita-uusimaa@poliisi.fi.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun varkaat iskevät kunnan työmaalle.
– Varkaita on käynyt ennenkin. Viimeksi samalla työmaalla heinäkuun alussa, maanrakennusmestari Käyhkö kertoo.
– Viime vuonna kesälomien aikaan varkaat kävivät myös Rajamäen Altian alueella kunnan työmaalla.
Rikoskomisario Lylykankaan mukaan työmaamurtoja tapahtuu tasaiseen tahtiin Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.
– Nurmijärven alueella kuitenkin vähemmän. Nurmijärven kunnan työmailla on käynyt varkaita kaikkiaan yhdeksän kertaa tämän vuoden aikana. Tietysti yksikin kerta on liikaa.
Lylykangas myöntää, että työmaa-alueet ovat haasteellisia, koska työmaan käytössä olevia koneita ja laitteita säilytetään konteissa ja erilaisissa parakeissa.
– Paras tapa suojautua rosvoilta olisi asianmukaiset hälytyslaitteet ja kameravalvonta ja siihen vielä liitettynä vartiointi, hän sanoo.