Keusoten koronahoitopuhelimeen vyöryy soittoja huolestuneilta – apuun tulee HUS:in koronabotti

Huoli covid-19 -tartunnasta on saanut sadat ihmiset soittamaan Keusoten koronahoitopuhelimeen. Tänä syksynä Keusote ottaa käyttöön myös HUS:n koronabotin. Kuvituskuva. Kai Skyttä

Pia Lyy

Huoli koronaviruksesta ruuhkauttaa palvelupuhelinta Keusoten alueella, myös Nurmijärvellä.

Esimerkiksi lauantaina 5.9. jonotusaika oli yli puoli tuntia tai enemmän.

– Lauantaina oli äkillisiä sairauspoissaoloja, joihin ei ehditty saada sijaisia, joten odotusaika oli poikkeava, kertoi Keusoten johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen maanantaina.

Keusoten koronahoitopuhelin p. 019 226 0099 on avoinna joka päivä kello 8–20.

Lauantaina yli 130 ihmistä näppäili numeron.

– Korona-asiointimäärä on kokonaisuudessaan pysytellyt samassa suuruusluokassa kuin edeltäneenä viikkona, Laitinen-Parkkonen mainitsi.

– Lauantaina 22.8. oli 232 soittoa, 29.8. 126 soittoa ja 5.9. 135 soittoa, eli vilkasta on edelleen.

Puhelimeen on vastaamassa lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

– Suuret yhteydenottomäärät kuormittavat henkilöstöä, mutta palvelemme niin sujuvasti kuin mahdollista, Laitinen-Parkkonen vakuutti.

Keusote varautuu siihen, että puheluja tulee yhä enemmän.

Kuntayhtymään on palkattu lisää sairaanhoitajia ja koulutettu terveysasemien sairaanhoitajia käyttämään eri potilastietojärjestelmiä.

– Lisäksi viikonloppuisin myös keskitetyn puhelinpalvelun sairaanhoitajat hoitavat tarvittaessa koronahoitopuhelinta.

Apuun tulee HUS:in koronabotti.

–  Korona-testiasiointia siirretään enenevässä määrin HUS koronabotin itseajanvaraukseen, Laitinen-Parkkonen kertoi.

Keusotessa uskotaan, että näillä keinoilla kaikkiin yhteydenottoihin saadaan vastattua.

Lauantaina osa jonottajista turhautui.

Voiko asiaansa edistää, jos homma seisoo?

– Kyllä voi. Henkilö voi ottaa yhteyttä koronanetin välityksellä ja kirjata yhteydenottokenttään toiveensa yhteydenottotavasta, puhelinnumeron, josta tavoittaa ja mihin aikaan on esimerkiksi estynyt vastaamasta annettuun numeroon.

Jonotus koronahoitolinjalle on ilmaista.

Kaikki puhelut ovat olleet aiheellisia, Laitinen-Parkkonen vahvisti.

24/7 -nettipalvelukin on otettu hyvin vastaan.

– Toivomme, että myös uusi HUS:n koronabottipalvelu saa suosiota.

– Kaikilta eivät sähköisten palvelujen käyttö luonnistu, mutta sitä tärkempää niitä on hyödyntää niiden toimesta, joille se on luontaista.

Jos epäilee koronavirustartuntaa, voi myös tehdä oirearvion verkon Omaolo.fi -palvelussa.

Koronavilkku

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen viime viikolla julkaiseman Koronavilkku-sovelluksen lataaminen on Keusoten johtajan Pirjo Laitinen-Parkkosen mukaan tärkeää taudin leviämisen estämiseksi, koska Keski-Uudellamaalla on todettu muutamia joukkoaltistumisia.

Koronavilkku-sovelluksen voi ladata maksutta puhelimeen sovellus-kaupasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut