Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pientalojen väki innostui hakemaan öljylämmityksen vaihtoavustuksia – jaossa 30 miljoonaa euroa, jonka pitäisi riittää 10 000 talolle

Öljylämmityksen vaihtamiseen tarkoitettua avustusta on haettu vilkkaasti. Tukea myönnetään 2 500 tai 4 000 euroa, riippuen mihin lämmitysmuotoon öljylämmitys vaihdetaan.

Vaihtoavustusta on voinut hakea syyskuun alusta lähtien ja siihen on reilussa viikossa tarttunut jo runsaat tuhat omakotitalon tai paritalon omistajaa.

Ympäristöministeriö varasi avustusta varten lähes 30 miljoonaa euroa, jolla tavoitellaan noin 10 000 pientalon öljylämmitysjärjestelmän vaihtamista.

– Avustuksen hakutahti on ollut heti alusta alkaen huikea. Tämä osoittaa, että suomalaiset ovat valmiita tekemään käytännön tekoja ilmaston puolesta. Nämä kestävän elvytyksen ensitoimet vähentävät päästöjä ja luovat työtä ympäri Suomen, iloitsee ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen ympäristöministeriön tiedotteessa.

Hiilidioksidipäästöjen arvioidaan vähenevän lämmitysjärjestelmien remonttien myötä noin 56 kilotonnia vuodessa. Samalla remonttiavustusten työllisyysvaikutus on lähes 1 500 henkilötyövuotta.

Avustuksen myöntää koko maassa Pirkanmaan ely-keskus.

– Olemme iloisesti yllättyneitä suuresta kiinnostuksesta. Hakemista pohtivat voivat kuitenkin olla rauhallisin mielin. Avustusta riittää vielä tuhansille pientaloille, kertoo yksikönpäällikkö Ari Nygrén Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.

Tukea myönnetään 4 000 euroa kun öljylämmitys vaihdetaan kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun.

Muihin lämmitysmuotoihin avustusta myönnetään 2 500 euroa. Fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta, käyttäviin rakennuskohtaisiin lämmitysjärjestelmiin tukea ei myönnetä.

Pienempää tukea hakeneiden kustannusarviot ovat alimmillaan noin 2 600 euroa ja enimmillään 5 500 euroa.

Isompaa tukea hakeneiden kustannusarviot liikkuvat 7 000 euron ja 28 000 euron välillä.

Avustusta voi hakea takautuvasti viime kesäkuun alun jälkeen syntyneisiin kustannuksiin. Hakeminen on helpointa sähköisessä Aluehallinnon asiointipalvelussa.

Nygren neuvoo ottamaan yhteyttä omaan kuntaan ennen avustuksen hakemista.

– Sieltä saa tiedot esimerkiksi maalämpöä varten tarvittavista luvista. Hakemukseen on myös liitettävä suunnitelma öljylämmitysjärjestelmän purkamisesta ja uuden toteuttamisesta. Suunnitelmaksi käy urakoitsijan tekemä tarjous, jossa on eritelty työvaiheet, Nygrén selvittää.