Sote-palveluiden rapautuminen huolettaa – kuntalaiset työstävät nyt aloitetta Nurmijärven irtaantumiseksi Keusotesta

Matti Luokolan mukaan myös sote-alan ammattilaisissa on havaittavissa kypsymistä Keusoteen, sillä Nurmijärveltä on irtisanoutunut tänä vuonna kymmenkunta lääkäriä. Kuvituskuva. Lumikki Haaja

Irti Keusotesta -liike työstää nyt kuntalaisaloitetta, jossa vaaditaan Nurmijärven kunnan eroa Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymästä.

Aloite julkaistaan syys-lokakuun vaihteessa, ja siihen kerätään nimiä kolmen viikon ajan eri puolilla kuntaa sekä verkossa. Sen jälkeen se on tarkoitus luovuttaa kunnan johdolle työstettäväksi.

Yksi aloitteen taustalla olevista henkilöistä on Rajamäen kapinakenraalina tunnettu Matti Luokola.

Hänen mukaansa päällimmäinen syy eroan vaatimiseen on se, että kuntayhtymän talouspolitiikka ja palvelut eivät ole tasapainossa. Tänä vuonna Nurmijärven sote-kulut ovat ylittämässä kunnan alkuperäisen talousarvion noin 10 miljoonalla eurolla. Kunnan talousjohtaja Ville Rajahalme kertoi NU:ssa 5.–6.9., että tästä 3–4 miljoonaa selittyy koronalla, mutta ei koko summa.

– Budjettia ja palveluita ei suunnitella yhdessä kunnan kanssa. Sote-menot paukkuvat jatkuvasti yli, ja samaan aikaan vaan karsitaan palveluita. Talouden avulla yritetään ostaa oikeutusta karsimisiin, ja palveluita rapautetaan jatkuvasti, Luokola kritisoi.

Luokola kokee myös, että Nurmijärven kunta on nyt sote-kyydissä vain matkustajana tai jopa sivusta seuraajana ja kustantajana, eikä kunnalla ole oikeasti sananvaltaa kuntalaistensa palveluihin.

 Päätöksenteko pitäisi saada takaisin kunnan käsiin.

Luokolan mukaan keväinen esimerkki Keusoten palveluverkkosuunnitelmasta osoitti sen, että liian moni asia valmistellaan ilman kuntien näkemystä. Keusoten virkamiesjohdon valmistelemassa ensimmäisessä palveluverkkosuunnitelman luonnoksessa esitettiin kahdesta tai kolmesta terveysasemasta luopumista. Toteutuessaan esitys olisi kirpaissut Nurmijärveä kunnolla, sillä pahimmillaan kiinni olisi laitettu niin Rajamäen kuin Klaukkalan terveysasemat. Suunnitelmaa muutettiin vasta, kun mm. useat nurmijärveläiset vaativat suunnitelmiin muutosta.

– Nyt tuntuu, että Keusote on lähtenyt säästömuokkaamaan palveluverkkoaan vanhuspalveluiden kautta, kun eivät terveyspalveluissa päässeet etenemään.

– Keusotella on ollut nyt kaksi vuotta palveluiden järjestämisvastuu, ja varsinkin vanhus- ja vammaispalvelut ovat huonontuneet merkittävästi. On mm. heikennetty omaishoitajien palveluita ja laskettu heidän korvauksiaan merkittävästi ja huononnettu pitkäaikaisasumispalveluita ilmoitusluontoisesti ilman asiakaskontakteja. Ja viimeisimpinä on lakkautettu kiitelty kunnan itsensä rakentama n. 20 vuotta toiminut päiväkeskustoiminta, osana myös omaishoidon jaksamista. Ja silti kustannukset nousee.

– Näyttää siltä, että päätöksissä ei huomioida mitenkään kunnan rakennetta tai luontaista toimintaa, vaan palveluita tasapäistetään keskitetysti ilmoitusasioina, eli pelkistetään kaavamaisesti samanlaisiksi kaikissa kunnissa koko kuntayhtymän tasolla tekemättä edes kuntakohtaisia vaikutusten arviointeja nykytilanteeseen ja neuvottelematta yleensäkään etukäteen kuntien kanssa, Luokola sanoo.

Kritiikkiä saa myös Nurmijärven kuntajohto.

Luokolan mukaan kunnassa ei yksinkertaisesti ole sellaista viranhaltijaa, joka olisi kykenevä valvomaan Keusoten toimintaa. Hän kokee, että ongelma on myös se, että Keusoten oma yhtymärakenteen päättäjäorganisaatio, hallitus ja valtuusto ovat kuntavaalitulosten perusteella puolueiden nimeämiä, eikä kuntalaisten äänestyksellä sinne päässeitä. Osa Keusote-valtuutetuista ei ole edes Nurmijärven valtuustoon valittuja. Toisin sanoin päätösvalta ilman suoraa vastuuta on käytännössä ulkoistettu varsinaisesta kuntaorganisaatiosta erilleen.

Kapinakenraali toivoisi, että Nurmijärven kunta palkkaisi nyt oman uuden korkeatasoisen sote-johtajan, joka ryhtyisi selvittämään Keusotesta irtaantumista sen vaatimine toimenpiteineen ja loisi hyvät yhteydet valtakunnan sote-ratkaisun suunnittelijoihin.

Irtisanomisaika on 12 kuukautta, jos Nurmijärvi päättää tämän toteuttaa.

– Päätöksenteko pitäisi saada takaisin kunnan oman organisaation ja valtuuston käsiin mahdollisimman pian. Kunta pystyy jo kokonsakin puolesta varmasti parempaan tasapainoon talouden sekä palveluiden saatavuuden ja laadun kanssa. Tarpeet, vastuu, päätösvalta ja rahat ovat yhdessä ja samassa paikassa! Tämä siihen saakka, kunnes joskus vuosien kuluessa saadaan Suomeen syntymään oikeasti toimiva ”aito sote-uudistus” ilman ylimääräisiä himmeleitä sen ympärillä.

Luokolan mukaan tällä menolla Nurmijärven sote-palvelut ovat rapautumassa hurjaa vauhtia ja viivyttely pahentaa tilannetta yhä vaikeammaksi korjata tulevina vuosina.

– Tuolloin joskus tulevaisuudessa myös kunnan neuvotteluvoima on aivan toista luokkaa kuin Keusoten käskyttämänä sivusta seuraavana yhtymän osakkaana, Luokola sanoo.

Hänen mukaansa ensimmäinen askel on teettää ulkopuolisen organisaation tekemä laaja auditointi (Mielipide NU 5.8.2020), jossa käydään korkeatasoisten ammattilaisten toimesta läpi kaikki sote-palveluliiketoiminnan tärkeät asiat perusteellisesti läpi alkaen talouden hoidosta ja omistajaohjauksen/yhteistyön havaituista puutteista aina henkilöstön näkemyksiin sekä johtamiskäytäntöihin.

– Tähän liittyen on heti alkuun syytä keskustella muiden kuntayhtymän kuntien johdon kanssa siitä, lähtevätkö he mukaan auditin teettämiseen saadakseen siinä tehtyjen analyysien avulla myös oman kuntansa mitattua tietoa ja kuntakohtaisia vertailulukuja muiden kuntien kesken ja suhteessa valtakunnallisiin suunnitelmiin. Kaiken kukkuraksi tämä työ pitää vielä kunnan itsensäkin osalta organisoida ja vastuuttaa ammattitaitoisten resurssien avulla. Nyt vaan jatkuvasti ”keskustellaan” ja ”keskustellaan” kuntajohdossa, kun olen kysynyt tapahtuuko mitään?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.