NJS:lle kauden toinen kotitappio – PKKU voitti 0–2

Lauantaina Nurmijärven Jalkapalloseuran vieraaksi tuli voitontahtoinen Pallokerho Keski-Uusimaa (PKKU) Keravalta ja voitti NJS:n lukemin 0–2 (0–0).

Samuel Tammivuori keskittää ja Reko Räsänen puskee. PKKU:n Tuomas Kovanen ja Arvi Singa-Dembo ovat myöhässä.

Vierasjoukkueella oli pelissä isot panokset, sillä putoamistaistelua käyvä joukkue tarvitsee välttämättä lisäpisteitä lunastaakseen paikan Kakkosdivarissa myös ensi kaudeksi. Tavoitetta tukee neljän vahvistuksen hankinta sarjan viimeiselle kolmannekselle.

PKKU on ollut NJS:lle hankala vastustaja ja tämä oli kauden kolmas kohtaaminen. Ensimmäinen päättyi tasan, toisen voitti NJS, jonka miehistöstä nyt puuttui muutama avauskokoonpanon pelaaja.

Ensimmäiset 25 minuuttia peli oli tasainen. NJS loi muutaman melko vaarattoman tilanteen, jotka päättyivät tehottomiksi kulmapotkuiksi.

Puoliajan jälkipuoliskolla PKKU otti korkealla prässillään yliotteen ja loi lukuisia hyviä tilanteita. Parhaassa NJS:n toppari Jere Härkänen ennätti potkaista kohti maalia pomppivan pallon sivuun puoli metriä ennen maaliviivaa. NJS:n näkyvin suoritus oli Samuel Tammivuoren laukaus, joka päätyi maalivahdin kautta sivuverkon väärälle puolelle. Vaisulle isäntäjoukkueelle oli saavutus lähteä tauolle 0–0 lukemissa.

Toisella puoliajalla NJS:llä oli PKKU:n myllytyksen keskellä tilanne, jossa Tammivuori keskitti, mutta Tony Lehtimäen jatko kuudesta metristä karkasi maalin yli. Vaihdosta tullut Willem Haapiainen vei PKKU:n johtoon 64. minuutin pelin jälkeen. Hän sai pallon NJS:n puolustuslinjaan jääneeseen isoon aukkoon, karkasi läpi ja laukoi johtomaalin.

Lopullinen sinetti tuli kymmenen minuuttia ennen loppua. Jere Härkänen rikkoi rangaistusalueella, josta toinen varoitus ja mies suihkuun. Rangaistuspotkun toimitti Akseli Haapalainen varmasti perille. Loppu oli pelailua. NJS yritti vimmatusti kavennusta, mutta PKKU:lla oli helppo työ pitää maalinsa puhtaana vajaalla pelanneita isäntiä vastaan, joka ei juurikaan muistuttanut sitä joukkuetta, joka oli edellisissä peleissään kurittanut lohkon kärkimiehistöjä.

NJS:n sijoitus putosi tasapistein Lahden Reippaan taakse yhdeksänneksi, PKKU nousi ohi FC Kultsun putoamisviivan yläpuolelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.