Nurmijärvelle mitaleita SM-maratonilta

Elke Nykänen ja Elina Pajuniemi kultaisine mitaleineen. Veikko Ollila

Maratonilla aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuksista kilpailtiin Jyväskylässä lauantaina 19. syyskuuta Jyväskylässä. Kisapaikka oli Paviljongissa ja maratonilla kierrettiin neljä kertaa Jyväsjärven ympäri.

Nurmijärveltä mukana oli neljä osallistujaa, jotka kaikki edustivat Hölkkä- ja kestävyysliikuntaseura Häjyjä. Parhaiten menestyi Elina Pajuniemi, joka oli mukana Häjyjen kultamitalin voittaneessa N50-sarjan joukkueessa. Henkilökohtaisesti hän oli sarjassaan sijalla 10. Samassa joukkueessa olivat myös henkilökohtaisen hopean voittanut Merja Honkonen-Pohjonen sekä Elke Nykänen. Joukkuehopeamitalit tulivat M50 sarjassa Sakari Kemellille ja M65 -sarjassa Veikko Ollilalle. Ollila oli henkilökohtaisesti sarjassaan neljäs ja Kemell sijalla 10.

Neljäs nurmijärvinen Ruut Jokiranta oli mukana niin íkään Häjyjen neljänneksi sijoittuneessa N45- joukkueessa ja sijoittui sarjassaan sijalle 14. Kaikkiaan Häjyt saivat kisoista kolme kulta-, viisi hopea- ja viisi pronssimitalia.

Kisojen järjestäjänä olivat Jyväskylän Kenttäurheilijat ja Keski-Suomen liikunta. Kisajärjestelyt onnistuivat hyvin. Sää oli pääosin poutainen, lämpötilaltaan noin 11–14 asteinen. Voimakas luoteistuuli puhalsi voimakkaasti juoksijoita vastaan Jyväsjärven koillisrannalla.

Koronan tuoma kilpailujen vähäisyys oli ehkä syynä siihen, että osallistujia ja joukkueita oli ilmoittautunut SM-kisoihin mukaan kaksinkertainen määrä tavanomaiseen nähden. Tänä vuonna ehjiä joukkuesuorituksia tuli 44 joukkueelle, niistä 11 Häjyille. Matkalta tuli maaliin 200 juoksijaa, joista vahvaa Häjyt-seuraa edusti 34 nais- ja miesmaratoonaria.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut