Virosta ja Ruotsista matkustamiselle on tulossa jälleen rajoituksia, kertovat Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat.
Ilta-Sanomien lähde on sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.).
– Euroopan tartuntatautiviraston lukujen perusteella näyttäisi siltä, että sisärajavalvonta palautettaisiin muun muassa Viron suunnasta tulevaan liikenteeseen, koska taudin ilmaantuvuus ylittää 25 uutta tapausta 100 000:ta asukasta kohden 14 vuorokauden tarkasteluvälillä, Ohisalo sanoo IS:lle.
Päätös tarkoittaisi, että Suomeen Virosta tulevilta edellytettäisiin maanantaista lähtien kahden viikon karanteenia. Työmatkaliikenne saattaisi kuitenkin jatkua normaalisti, jos pääkaupunkiseudun ja Viron välillä ei ole suurta eroa epidemiatilanteessa.
Hallitus hölläsi vapaan matkustuksen rajaa pari viikkoa sitten. Ilman karanteenivaatimusta voi saapua Suomeen maista, joissa on kahden edeltävän viikon aikana todettu alle 25 koronavirustartuntaa 100 000:ta asukasta kohti. Virossa luku on tällä hetkellä lähempänä 31:tä.
Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu ennakoi jo maanantaina, että Suomi alkaa rajoittaa maahan matkustamista Virosta.
Myös Ruotsin epidemiatilanne on heikentynyt ja myös sen tartuntaluku on yli 25. Matkustusrajoitukset Ruotsiin poistettiin vasta menneenä lauantaina 19. syyskuuta.
Helsingin Sanomat uutisoi hallituslähteisiinsä viitaten, että sisärajavalvonta palautettaisiin tulevana maanantaina myös Ruotsin-vastaiselle rajalle.