Siltarummun korjaustyöt pahasti myöhässä – Kyläjoentie avataan liikenteelle vasta 2. lokakuuta

Kuvituskuva. Turpeinen Matti

Kyläjoentiellä Nurmijärvellä sijaitsevan siltarummun korjaustöiden valmistuminen viivästyy. Alunperin siltarumpu piti korjata viikonvaihteessa 11.–13. syyskuuta, mutta nyt ely-keskus kertoo tiedotteessaan, että Kyläjoentie avataan liikenteelle vasta 2. lokakuuta.

Ely-keskuksen tiedotteen mukaan kyseinen silta sijaitsee tulva-alttiilla alueella, mikä on saattanut johtaa sillan sortumaan. Sortumakohdan korjaus on käynnissä, mutta se on osoittautunut ennakoitua vaikeammaksi, koska alueen pohjaolosuhteet ovat arvaamattomat.

– Maaperää on jouduttu tukemaan pontittamalla. Lisäksi työmaan kohdalla kulkee ilmajohtona sähkölinja, mikä rajoittaa työmenetelmiä, kertoo ely-keskuksen kunnossapitovastaava Tuomo Ratia.

Työt ovat tämän vuoksi sujuneet hitaammin kuin alun perin arvioitiin. Sortunut rumpu saadaan todennäköisesti korjattua vasta kuluvan viikon loppuun mennessä.

Tarkoituksena on uusia samalla myös toinen, noin 200 metriä sortumapaikasta oleva huonokuntoinen rumpu.

– Tähän rumpuun päästään käsiksi vasta kun sortuneen rummun kohta on korjattu, koska kulku paikalle tapahtuu sen päältä, Ratia toteaa.

Mikäli työt valmistuvat nopeammin, tie avataan heti töiden valmistuttua.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.