Viime vuosina markkinoille on tullut paljon erilaisia heijastavia tuotteita, kuten ulkoiluvaatteita, kasseja, reppuja ja sateenvarjoja.
Heijastavia tuotteita näprätään myös käsin ja sosiaalisessa mediassa jaetaan niistä kuvia ja ohjeita.
Mutta kun heijastavan tuotteen ottaa käyttöön, on muistettava että se ei ole heijastin.
– Heijastin ja heijastava tuote ovat eri asioita. Heijastimeksi voi kutsua ainoastaan EN 13356 -standardin mukaista tyyppihyväksyttyä henkilösuojainta, sanoo Liikenneturvan suunnittelija Laura Loikkanen tiedotteessa.
Kyse ei ole hiusten halkomisesta, Loikkanen huomauttaa ja muistuttaa, että heijastaville tuotteille ei ole laatuvaatimuksia eikä niiden laatua valvota millään tavalla.
– Kuluttajille voidaan myydä heijastavana tuotteena oikeastaan mitä tahansa – myös tuotteita, jotka eivät heijasta juuri ollenkaan, Loikkanen sanoo.
Heijastavien tuotteiden laaduissa on isoja eroja. Erinomaiset varusteet näkyvät kauas ja niissä heijastava materiaali on laadukasta ja sitä on paljon yhtenäisissä pinnoissa.
Laatutuotteet tuovat käyttäjälleen lisänäkyvyyttä, mutta Liikenneturva suosittaa kuitenkin varmistamaan näkyvyyden pimeällä käyttämällä myös tyyppihyväksyttyä heijastinta.
– Esimerkiksi heijastavasta langasta kudottujen ja virkattujen asusteiden alhainen heijastavuus johtuu heijastavan materiaalin vähäisestä määrästä. Materiaalin laatu on useimmiten hyvä, mutta se ei riitä. Määrääkin tarvitaan, Loikkanen selventää.
Mitä useampia heijastimia käytetään, sitä paremmin autoilija näkee pimeässä tai hämärässä kulkevan jalankulkijan.
Liikenneturvan seurantojen mukaan viime vuonna lähes joka toinen pimeällä taajama-alueella liikkunut käytti heijastinta. Osa kävelijöistä oli varustautunut myös led-valaisimella tai vastaavalla.
– Heijastavilla tuotteilla tai paljon yleistyneillä led-valoilla voi täydentää loistavan kokonaisuuden. Myös erilaisten valojen kanssa kannattaa muistaa oikea heijastin – valoista kun voi patteri tai akku hyytyä kesken reissun. Valojen tuomasta lisänäkyvyydestä ei silti ole haittaa, toteaa Loikkanen.
Liikenneturvan lanseeraamaa heijastinpäivää vietetään 1. lokakuuta eli torstaina.
Lue myös: Heijastinkampanja siivitti Jami Haajasen Espoon positiivisimmaksi