Viime vuosina trendiksi nousseita makuvesiä mainostetaan terveellisinä vaihtoehtoina, mutta osa niistä on hampaille hyvin haitallisia, tiedottaa Oral hammaslääkärit.
Oral Hammaslääkärien lääketieteellinen päällikkö ja erikoishammaslääkäri Erika Laukkanen kertoo tiedotteessa, että monet makuvedet sisältävät sitruunahappoa, joka erityisesti hiilihapon kanssa yhdistettynä kuluttaa hammaskiillettä. Tästä eroosioksi kutsutusta ilmiöstä aiheutuu vihlontaa, purennan muutoksia ja reikiintymistä.
Kun kiille kuluu puhki, hampaat alkavat myös kulua tavallista nopeammin. Pahimmassa tapauksessa kiilteen katoaminen altistaa hampaat niin voimakkaalle kulumiselle, että tilanteen voi korjata ainoastaan rakentamalla uudet hammaskruunut.
– Omassa työssäni olen kohdannut jopa nuoria ihmisiä, joilla ei ole hampaista jäljellä kuin pelkät nysät. Pieniä vaurioita voimme korjata paikka-aineella, mutta nysähampaisiin on pakko rakentaa kruunut. Se on iso prosessi, Laukkanen kertoo.
Laukkanen muistuttaa, että kiille ei kasva takaisin.
– Siinä vaiheessa, kun itse havaitsee, että etuhampaiden kiilto alkaa häviämään, ollaan jo liian pitkällä. Hammaslääkäri huomaa pienemmätkin vauriot kiilteessä jo aiemmin, joten siksi suosittelen säännöllisiä käyntejä lääkärillä.
Pahin yhdistelmä on sokeri ja sitruunahappo.
Erikoishammaslääkäri Erika Laukkanen, Oral
Makuvesien, urheilujuomien ja muiden viime vuosina suosituiksi nousseiden tuotteiden mainonta antaa niistä kuvan terveellisinä vaihtoehtoina. Erika Laukkasen mukaan tämä on harhaanjohtavaa.
– Trendijuomien markkinointi keskittyy vitamiineihin tai ihon heleytymiseen. Siksi moni luulee, että näitä juomia voi huoletta lipitellä vaikka koko päivän. Kuluttajan on todella vaikea päästä jyvälle juomien vaikutuksesta suunterveyteen: pitäisi tiirata etiketti tarkkaan ja tutkia, sisältääkö tuote esimerkiksi sitruuna- tai omenahappoa.
"Terveysjuomien" erityisenä kohderyhmänä ovat kuntoilijat ja laihdutuskuurilaiset. Juuri näiden ryhmien kuitenkin pitäisi Laukkasen mukaan olla varovaisimpia.
– Urheillessa tai dieetillä ollessa suu on kuivempi ja siellä on tavallista vähemmän sylkeä. Silloin hampaat altistuvat happojuomille entistäkin herkemmin ja kiille on vaarassa.”
Hammaslääkärin mukaan pelkkä hiilihappo ei ole vaarallista.
– Mutta jos juoma sisältää sen lisäksi sitruunahappoa, sokeria tai makeutusaineita, se tuhoaa kiillettä. Monet sokerittomat juomat ovat itse asiassa happamampia kuin sokerilliset, Laukkanen kertoo tiedotteessa.
Hän antaakin kaikille janoisille yksinkertaisen nyrkkisäännön:
– Pahin yhdistelmä on sokeri ja sitruunahappo. Sellaiset juomat voi suosiolla jättää kaupan hyllylle.
Pelkkää hiilihappoa ja makuaromia sisältäviäkin makuvesiä pitäisi Laukkasen mukaan nauttia vain kohtuudella eikä joka päivä.
Makuvesien, urheilujuomien ja muiden makeiden ja happojuomien välttämisen lisäksi hammaskiillettä kannattaa Laukkasen mukaan ylläpitää käyttämällä fluorihammastahnaa ja huolehtimalla riittävästä kalsiumin saannista.