Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansa kritisoi koronauutisia: muut yhteiskunnalliset ongelmat jäävät koronan jalkoihin

Enemmistö suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet toimivat koronaa koskevissa asioissa vastuuntuntoisesti. Tätä mieltä on 56 prosenttia Kunnallisalan kehittämissäätiön (Kaks) kansalaistutkimukseen vastanneista. Tiedotusvälineet saavat myös kiitosta ja suitsutusta epidemian hillitsemisessä silloin kun on aihetta (53 prosenttia vastaajista), kerrotaan Kaks:n tiedotteessa.

Tiedotusvälineiden toiminnassa koetaan olevan myös heikkoja kohtia. Enemmistö (59 prosenttia) katsoo tiedotusvälineiden jahtaavan turhan paljon sensaatioita ja puutteita. Lisäksi joka toinen vastanneista on sitä mieltä, että tiedotusvälineet käsittelevät liiaksi koronaa koskevia asioita verrattuna muihin yhteiskunnan ongelmiin.

Vastaajista valtaosan mielestä media ei vähättele koronan vaarallisuutta ja merkitystä. Kolme neljästä on taipuvainen tyrmäämään väitteen, jonka mukaan tiedotusvälineet antaisivat liiaksi ruutuaikaa ja palstatilaa terveydenhuollon asiantuntijoille. Enemmistö kiistää myös sen, että media paisuttelisi korontautia maassamme (61 prosenttia vastaajista) tai hyökkäisi aiheettomasti päättäjiä vastaan (57 prosenttia).

Osa tutkimuksessa esitetyistä väitteistä oli sellaisia, joissa kansalaisten mielipiteet polarisoituivat vahvasti. Enemmän kuin kaksi viidestä uskoo, että tiedotusvälineet toimivat vallan vahtikoirana myös koronaa koskevissa asioissa. Kaksi viidestä on epäuskoinen. 43 prosenttia vastaajista arvioi median lietsovan perusteettomasti paniikkimielialaa väestön keskuudessa. Joka toinen vastaaja taas kumoaa tällaisen argumentin.

Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat median toimintaan korona-asioissa selvästi keskimäärää varauksellisemmin. He ovat alttiita näkemään tiedotusvälineet päättäjien nöyristelijöinä, paisuttelevan koronatautia maassamme ja käsittelevän liiaksi koronaa koskevia asioita verrattuna muihin yhteiskunnan ongelmiin, sanotaan tiedotteessa.

SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajat poikkeavat muista siinä, että heidän mielestään tiedotusvälineet antavat liiaksi tilaa yrityselämän asiantuntijoiden viesteille ja sanomalle. Heille on ominaista myös ajatella, että media hyökkää aiheettomasti päättäjiä vastaan.

Kokoomuksen kannattajat arvostelevat tiedotusvälineitä opposition äänen tukahduttamisesta. Toisaalta kokoomuksen tukijat antavat tiedotusvälineille kehuja vastuullisuudesta koronauutisoinnissa. Keskustan tukijat uskovat muita useammin, että media toimii lääketieteellisten asiantuntijoiden yksipuolisena äänitorvena. Vihreiden tukijoille on varsin tunnusomaista arvostella mediaa sensaatioiden jahtaamisesta ja paniikkimielialan lietsomisesta.

Kantar TNS:n toteuttaman tutkimuksen tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 11.–16. syyskuuta, haastatteluja tehtiin yhteensä 1 039. Vastaajat edustavat maamme 18–79 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.