Hajanaiset sadekuurot kulkevat näinä päivinä Uudenmaan yli ja kohti keskistä Suomea. Suksia on turha vielä etsiä varastosta, sillä tällä viikolla ei lunta ole luvassa.
– Loppuviikolla Lahden korkeudella ja Uudenmaan pohjois- ja itäosissa voi kyllä tulla jokunen räntäkuuro, pilvisyydestä riippuen, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Juha Tuomala.
Perjantain ja lauantain vastaisina öinä lämpötila voi jo laskea nollan tietämille ja jopa pakkasellekin. Tuomala ei pidä pakkasta hipovia öitä mitenkään erikoisina tähän aikaan lokakuuta, vaan pikemminkin tyypillisinä.
– Päivällä lämpötila kuitenkin nousee plussan puolelle.
Viikolla tiistaista perjantaihin asti sadekuurojen määrä jää eteläisessä Suomessa vähäiseksi, mutta viikonlopun tilanne näyttää Tuomalan mukaan hankalammalta.
– Säätilassa voi tapahtua muutos, jonka myötä sateita tulee enemmän. Nyt ei ole yhtenäistä sadealuetta, vaan sadekuuroja, jotka liittyvät pohjoisella Selkämerellä pyörivään matalan keskukseen.
Matalapaine liikkuu kohti Varsinais-Suomea ja edelleen Uudellemaalle ja kohti Itä-Suomea.
– Jokunen salamakin on Varsinais-Suomen puolella iskenyt, Tuomala sanoo.