Parkkimäen puunkaadon laajuus yllätti – ulkoilualueen metsää karsitaan hyönteistuhon leviämisen ehkäisemiseksi

Metsä: Parkkimäen ulkoilualueen metsänhoito puhuttaa. Tekijöiden mukaan metsää joudutaan karsimaan hyönteistuhon leviämisen ehkäisemiseksi.

Parkkimäen metsänhoitotyöt aloitettiin viime viikolla ja työt jatkuvat vielä pitkään. Riikka Jokinen

Riikka Laine

– Koko alue on ihan pilalla. Menee todella kauan, että metsä toipuu tästä, Kirkonkylässä asuva Kaisu Paulanto sanoo Parkkimäen virkistysalueen laidalla.

Alueelta on kaadettu viime viikolla useita kymmeniä kuusia, ja metsänhoitotyöt jatkuvat vielä muutaman viikon.

Paulanto kertoo tienneensä, että aluetta siistitään, mutta töiden mittakaava yllätti.

Parkkimäki on niin Paulannolle kuin monelle muulle Kirkonkylässä asuvalle tärkeä virkistysalue ja lähimetsä. Alueen virkistysarvoa pidetään jopa niin merkittävänä, että se on listattu Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen suosittelemiin virkistys-, ulkoilu- ja luontokohteisiin.

– Olen kotoisin tuosta Parkkimäen kupeesta, ja jokainen puu oli tuttu. Olen tästä tosi murheissani. Homma olisi pitänyt tehdä enemmän käsityönä, Paulanto sanoo.

Parkkimäen virkistysalueen metsänhoitosuunnitelman on laatinut maat omistavan Nurmijärven kunnan toiveesta Heikki Kiuru.

Puita joudutaan Kiurun mukaan poistamaan hyönteistuhon leviämisen ehkäisemiseksi. Kirjanpainaja on levinnyt ulkoilureitin kuusikkoon niin pahasti, että Kiuru ehdotti sen vuoksi täysikasvuisten kuusien kaatamista reitin lähettyviltä. Lisäksi Envallintien kohdalta kaadetaan puut, joiden juuret on katkottu rakennustöissä.

– Tähän ei löytynyt muita vaihtoehtoja. Kuusien ikä ja osalla kuusia myös juurikäävän aiheuttama lahoisuus aiheuttavat heikon vastustuskyvyn. Kun yksi kuusi kuivuu, siitä pääsee hyökkäämään heti seuraaviin kuusiin 20 000 kirjanpainajaa. Suunnitelman mukainen huonokuntoisten kuusikoiden uudistaminen vähentää tuholaisten leviämistä Parkkimäen pohjoisosan kuusikoihin.

– Ja yksittäisiä kuusia ei voi alueelle jättää, koska ne ovat alttiita myrskyille ja ne pitää turvallisuussyistä kaataa, Kiuru sanoo.

Kiuru kuitenkin muistuttaa, että Parkkimäen alue on suuri, ja yhtenäiset vanhaa kuusivaltaista metsää kasvavat alueet on suunnitelmassa jätetty kokonaan toimenpiteiden ulkopuolelle.

– Lisäksi kaikki Parkkimäen lakialueen vanhat mäntyvaltaiset alueet ovat suunnitelmassa luonnontilaisina kehittyviä, ja niiltä osin ainoastaan mäntyjä haittaavia kuusia poistetaan pieneltä osalta aluetta.

Kiuru myös muistuttaa, että kaikki männyt ja lähes kaikki haavat säilytetään, jotta ne muodostavat alueelle hyvän peruspuuston.

– Kaikki työ on tarkoitus tehdä maisemanhoidollisin perustein, ja suunnitelmassa on huomioitu niin lintuja varten jätettävät tiheiköt kuin riistanhoidollinen metsäsuunnitelma.

– Uskon, että jos työ tehdään suunnitelman mukaisesti, niin alueen virkistyskäyttö pitkällä aikavälillä lisääntyy, kun kasvillisuuteen saadaan vaihtuvuutta, Kiuru sanoo.

Kiuru kävi perjantaina vielä paikan päällä katsomassa töiden edistymistä.

– Suunnitelman mukaisesti kaikki männyt ja lehtipuustoa on säilytetty. Alueella on edelleen runsaasti täysikasvuista puustoa, joka kehittyvän taimikon kanssa muodostaa viihtyisän ulkoilumetsän, hän lisää.

Metsänhoitotöitä toteuttaa alueella Metsänhoitoyhdistys Uusimaa. MHY:n metsäasiantuntija Jukka-Pekka Vapaniemi toteaa heti, että keskeneräisiä töitä ei saa arvostella.

Hän myöntää, että keskeneräisenä urakka voi näyttää hurjalta, mutta siistimistöitä on tarkoitus jatkaa vielä useampi viikko.

Vapaniemen mukaan isoimmat puut on nyt kaadettu, ja työt jatkuvat tukkien poisviennillä sekä pusikoisimpien osuuksien kohdalta metsurityönä.

Mitä Vapaniemi sanoo sitten Paulannon vaatimukseen, jonka mukaan hommia olisi pitänyt tehdä enemmän käsityönä?

– Ihmisellä on usein mielikuva, että mies ja hevonen metsätöissä olisi eri asia, mutta kaataa puun sitten kone tai metsuri, niin samat asiat siinä tapahtuu. Ja onhan tämä toki myös kustannuskysymys, ja on aika paljon helpompi, kun kone saa 30 metrisen kuusen heti karsittua.

– On tärkeää, että työtä päästään nyt tekemään, sillä vanhat kuivat kuuset keskellä ulkoilualuetta ovat myös turvallisuusriski.

– Yksi suunnitelmaan kuuluva alue urheilukentän vierestä siistittiin metsäkoululaisten toimesta jo viime talvena, ja mielestäni se on jo nyt ihan siisti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.