Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kasvomaskisuositus laajenee Nurmijärvellä – koskee nyt myös nuorisotiloja ja varhaiskasvatuksen huoltajia

Kasvomaskisuositus laajenee Nurmijärvellä nuorisotiloihin ja varhaiskasvatuksen huoltajille. Asiasta tiedottaa Nurmijärven kunta.

Kunta suosittelee nyt, että nuorisotiloissa olevat, yli 13-vuotiaat nuoret sekä aikuiset käyttäisivät kasvomaskia. Lisäksi huoltajien tulisi käyttää kasvomaskia varhaiskasvatuksen sisätiloissa, kuten päiväkodin eteisessä, lasta tuotaessa ja hakiessa. Myös avoimen varhaiskasvatuksen sisätiloissa suositellaan maskin käyttöä.

Kasvomaskisuositusta perustellaan Uudenmaan alueella kiihtymisvaiheessa olevalla koronavirusepidemialla. Osa alueista on vaarassa siirtyä leviämisvaiheeseen. Sekä HUS että Keusote ovat antaneet vahvan suosituksen kasvomaskin käytöstä alueen oppilaitoksissa ja nuorisotyön tiloissa.

Jo aiemmin Nurmijärven kunta julkaisi suosituksen kasvomaskin käytöstä julkisissa tiloissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ja lukioissa. Tämä kasvomaskisuositus on ollut voimassa 28. syyskuuta alkaen.

Kasvomaskisuositus ei kiihtymisvaiheessa ulotu peruskoulun oppilaisiin.

Nurmijärvellä kasvomaskia suositellaan käytettäväksi myös muun muassa joukkoliikenteessä ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontaktia ei voida välttää.

Kasvomaskia suositellaan käytettäväksi myös matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos henkilöllä on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

Lähtökohtaisesti jokainen hankkii kasvomaskinsa itse, mutta vähävaraisille kuntalaisille maskeja jaetaan Keusoten ja kunnan toimesta.

Esimerkiksi Nurmijärven kunta jakaa vähävaraisille kuntalaisille kasvomaskeja kirjastoissa niiden aukioloaikoina.

Vähävaraiset nurmijärveläiset saavat maksutta kaksi pestävää, 3-kerroksista, kankaista kasvomaskia.

Kunta kannustaa omia työntekijöitään kasvomaskien käyttöön. Kasvomaskien käyttäminen täydentää kunkin työpaikan jo aiemmin annettuja turvallisuusohjeita.