Hallitus linjasi koronasuosituksensa – korkeakoulut etäopetukseen kiihtymisvaihealueilla

Hallitus suosittelee myös korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet. Kuvassa Aalto-yliopiston Väre-talo Espoon Otaniemessä. Arkisto / Sirpa Repo
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Hallitus on vetänyt linjauksensa valtakunnallisista ja alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Suosituksissa otetaan huomioon epidemiologinen tilannearvio. Hallitus tekee suosituksista periaatepäätöksen valtioneuvoston yleisistunnossa ensi viikolla.

Helsingin ja Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit sekä Ahvenanmaan maakunta ovat koronavirusepidemian suhteen nyt kiihtymisvaiheessa, Vaasan sairaanhoitopiiri on leviämisvaiheessa.

Hallituksen suositukset alueille on jaettu epidemiatilanteen mukaan. Epidemian perustason alueilla suositellaan, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja harrastuksissa huomioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet hygieniasuosituksista ja turvaväleistä. Harrastustoiminnassa ja julkisten tilojen käytössä on huolehdittava, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Epidemian kiihtymisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämisen välttämisestä. Kaikissa yleisötilaisuuksissa edellytetään THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen noudattamista. Yleisötilaisuuksien osanottajamäärä rajataan sisätiloissa puoleen normaalista paikkamäärästä.

Julkisten tilojen käytössä täytyy huolehtia siitä, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Lisäksi asiakasmäärä sisätiloissa rajataan puoleen normaalista asiakasmäärästä.

Tilojen käyttörajoitusten perusteella suositellaan aikuisten sisätiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä korkean tartuntariskin tilanteissa.

Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Hallitus suosittelee myös korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.

Sairaalahoidossa olevien koronapotilaiden määrä tuplaantui parissa viikossa – lähikontaktien vähentäminen on tärkeää myös terveille ihmisille

Pienyrittäjän pulma: käyttääkö maskia kun on yksin kaupassa? – Töölössä puotia pyörittävä Laura Koskinen torjuu liian tuttavallisen lähestymisen mutta ei vaadi asiakkailta kasvosuojaa

Epidemian leviämisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 10 hengen yksityistilaisuuksien välttämisestä. Tarvittaessa yleisötilaisuuksien järjestäminen voidaan kieltää kokonaan.

Hallitus myös suosittelee ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä tilojen käyttörajoitusten perusteella tarvittaessa kokonaan. Lasten ja nuorten harrastusten kohdalla on kuitenkin syytä käyttää erityistä harkintaa.

Tarvittaessa julkiset tilat voidaan sulkea kokonaan, huomioiden tilojen käytön luonne.

Viimesijaisena keinona hallitus suosittelee toisen asteen oppilaitosten siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.

Hallituksen suositukset eivät ole oikeudellisesti sitovia.

Koska koronavirusepidemia on laajasti kasvussa valtakunnallisesti, valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille. Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Suosituksen voimassaoloa tarkastellaan 31. joulukuuta 2020 mennessä. Valtioneuvoston tekemät linjaukset ja suositukset etätyöstä eivät ole oikeudellisesti työnantajia sitovia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.