Nummenpäässä elämyksellinen tapahtuma lauantaina – yleisö pääsee nauttimaan luonnon pimeyden ja taidokkaan valaistuksen kontrastista

Nummenpään koulu iltavalaistuksessa Pro Nummenpää

Pro Nummenpää järjestää koko perheen tapahtuman syyslomaviikon huipentumana 17.10. alkaen klo 17. Ohjelmassa valo lisääntyy pimeän tullen – ääntä ja kuvaa on tarjolla heti tapahtuman alusta asti.

– Odotamme innolla, että pääsemme tarjoamaan tällaista elämyksellistä ohjelmaa kylällämme. Näin korona-aikaankin voi koko perhe tulla viihtymään turvallisesti ja tunnelmallisesti, puheenjohtaja Hannele Ruoti vinkkaa.

Illan aikana nautitaan Klaukkalan Sirkuskoulun sirkustempuista, tanssin ja jonglöörauksen yhdistymisestä taidokkaaseen tulenkäyttöön Taikatulien esityksessä, Jenni Karjalaisen pianotaiteesta sekä Leena Lindströmin kurkkulaulusta.

Lisäksi Metsän tarina -elokuva esitetään kahdessa erässä, turvavälein. Lapset pääsevät osallistumaan äänituotantoon Saara Katterin melusetissä. Tapahtumaan on ilmainen pääsy.

– Lasten nukkumaanmenoajan jälkeen lavalle nousee yllätysesiintyjiä ja voimme nauttia luonnon pimeyden ja taidokkaan valaistuksen kontrastista kauniissa kyläkoulumme miljöössä, kertoo tapahtumasuunnittelussa vahvasti mukana ollut Lauri Hakala.

Myös syötävää löytyy vatsan täydeltä moneen makuun. Maksutavoissa suositaan turvallisia tapoja – mahdollisuuksien mukaan tasarahaa tai MobilePaytä.

Kaikessa ohjelmassa noudatetaan THL:n viimeisimpiä suosituksia ja tapahtuma on ulkopainotteinen – sisätiloissa olevaan elokuvakatsomoon otetaan korkeintaan 20 henkilöä kerrallaan.

Lisämakua tulevasta tapahtumasta: YouTube: Metsän äänet – Pro Nummenpää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.