Yksityistieavustukset suunnitellusti maksuun – oikeus hylkäsi avustusten maksun täytäntöönpanovaateen

Kuvituskuva. Riitta Ketola

Riikka Laine

Nurmijärven kunta aikoo nyt maksaa yksityistieavustukset suunnitelman mukaisesti, kun Helsingin hallinto-oikeus on kumonnut avustusten maksun täytäntöönpanokieltoa koskeneen valituksen.

Oikeus jatkaa asian käsittelyä vielä muilta osin, mutta avustusten maksuun liittyen tehtiin välipäätös. Oikeus perusteli hylkäämispäätöstään sillä, että täytäntöönpanon keskeyttämiseen ei ole ilmennyt aihetta.

Teknisen johtajan sijaisena toimiva kunnallistekniikan päällikkö Jyrki Meronen kertoo, että avustusten maksussa päästään etenemään nyt kunnanhallituksen 10.8. tekemän päätöksen mukaisesti.

Kunnanhallituksen enemmistö katsoi jo elokuussa täytäntöönpanovalituksen mitättömäksi. Kunnanhallitus perusteli asiaa sillä, että koska kyseessä olevat tiekunnat ovat saadakseen avustusta järjestäytyneet kuten laki vaatii ja todennäköisesti tulevat toimimaan sellaisina jatkossakin, niin on kohtuullista käsitellä ennakkoavustushakemukset valtuuston keväisen päätöksen mukaisesti.

Käytännössä asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti kunnossapito- ja perusparannusavustusten myöntämisestä ensi vuodelle kokouksessaan 1.9.

Lisäksi asemakaavoitus ja rakennuslautakunta päättää 31.5 ja 31.10.2020 mennessä tulleiden ennakkoavustushakemusten myöntämisestä marras/joulukuussa uuden avustusjärjestelmän mukaisesti.

Ennakkoavustusten myöntämiseen voidaan tarpeen vaatiessa osoittaa lisävaroja.

Merosen mukaan ennakkoavustushakemuksia on kunnalla nyt odottamassa 27 kappaletta, mutta hakuaikaa on kuun loppuun, niin niitä voi tulla vielä lisää. Kaikkiaan ennakkoavustuksiin on varattu 20 000 euroa.

– Lisäksi ennakkoavustusten myöntämiseen voidaan tarpeen vaatiessa osoittaa lisävaroja yksityisteiden kunnossapitoon varatuista vuoden 2020 määrärahoista, Meronen kertoo.

Ennakkoavustukset

Tiekunnille maksettavaa ennakkoavustusta vuodelle 2020 voivat hakea ne uudelleen järjestäytyneet tiekunnat, jotka ovat aikaisemmin olleet kunnan hoitosopimusjärjestelmän piirissä, ja jotka eivät tule saamaan kunnan kunnossapitoavustusta vielä vuonna 2020.

Tiekunnan on mahdollista hakea ennakkoavustusta tiekunnan toteutuneisiin ja tuleviin kunnossapitokustannuksiin 31.10.2020 mennessä kunnalle jätettävällä hakemuksella.

Kunnossapitokustannuksiin hyväksytään myös tiekunnan hallinnolliset kustannukset.

Lisätietoa yksityisteistä ja niiden avustamisesta on luettavissa Nurmijärven kunnan kotisivujen yksityistiet-teemasivulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.