Klaukkalan vanhan linja-autoaseman rakennus puretaan – suunnitelmissa taajaman eheyttäminen

Talvella otetussa arkistokuvassa näkyy nyt purettava vanhan linja-autoaseman rakennus. Riikka Laine
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Klaukkalan vanhan linja-autoaseman rakennus puretaan, selviää Nurmijärven kunnan tilakeskuksen päällikön Ville Könösen tekemästä viranhaltijapäätöksestä.

Ylitilantiellä sijaitseva rakennus on toiminut muun muassa entisenä linja-autoasemana, taksiasemana ja Matkahuoltona. Rakennuksessa ei ole enää vuokralaisia.

Rakennuksen omistaa Nurmijärven kunta, mutta se sijaitsee vuokratontilla.

Könösen viranhaltijapäätöksen mukaan rakennuksella on ollut poikkeuslupa. Lupaa ei kuitenkaan voi enää jatkaa, minkä takia rakennus puretaan.

Rakennuksen purkamisen lisäksi myös rakennuksen vesijohto pitää purkaa runkolinjasta.

Viranhaltijapäätöksen mukaan rakennuksen ja vesijohdon purkajaksi on valittu Kreate Oy, joka urakoi myös tien toisella puolella S-marketin tontilla.

Kreate Oy:n tarjouksen kokonaishinta on on 34 360 euroa. Hinta toimii kattohintana.

Vanhan linja-autoaseman tontin omistaa HOK-Elanto.

HOK-Elannon kiinteistöjohtaja Jyrki Karjalainen kertoi jo aiemmin Nurmijärven Uutisille, ettei heillä ole suunnitelmia vanhan linja-autoaseman tontin suhteen.

– Sen suhteen meillä ei ole suunnitelmia, joten esimeriksi jonkinlaiset omistusjärjestelyt vaikka kunnan kanssa ovat mahdollisia, Karjalainen kommentoi aiemmin.

Tontille on suunniteltu kaavamuutosta, jonka tavoitteena on eheyttää vanhan linja-autoaseman ympäristössä taajamarakennetta. Aikataulusta ei kuitenkaan ole vielä varmuutta.

Syyskuussa Nurmijärven kunnan asemakaavoitus ja rakennuslautakunnassa esillä olleessa asemakaavoitusohjelmassa 2021–2025 vanhan linja-autoaseman mahdollinen kaavamuutos on siirretty kategoriaan Klaukkalan täydennysrakentaminen.

Nurmijärven kunnan vs. asemakaavapäällikkö Hannes Häkkinen selventää, että kyseisen kategorian hankkeille ei ole erillistä aikataulua vaan niitä voidaan tehdä tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan.

– Tällä hetkellä meillä ei ole vireillä hanketta vanhan linja-autoaseman alueelle, hän kertoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut