Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tapaturmista sairaalapetiin vie tavallisimmin kaatuminen, yksi ryhmä korostuu vuodeosastolla

Kun suomalainen joutuu sairaalahoitoon tapaturman takia, hän on useimmiten kaatunut tai pudonnut. Kaatumisesta tai putoamisesta johtui erikoissairaanhoidon vuodeosastohoitoon vieneistä tapaturmista vuonna 2018 yli puolet.

Tieto ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreista tilastoista, joista THL tiedottaa tänään.

Kaatumiset ja putoamiset olivat myös Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan Suomen yleisin tapaturmaisen kuoleman aiheuttaja vuonna 2018. Tilastokeskuksen mukaan tapaturmat aiheuttivat toissavuonna 2 607 kuolemaa eli ne olivat neljänneksi yleisin kuolinsyy.

Kaatumiset ovat merkittävin tapaturma kaikenikäisillä, mutta erityisen paljon ne vievät sairaalahoitoon ikäihmisiä. Suurin yksittäinen ryhmä, joka oli vuodeosastolla kaatumisen takia, oli 80–89-vuotiaat naiset.

Ikä on THL:n mukaan riskitekijä sekä kaatumiselle että vakaville vammoille. Kaatuminen voi johtaa jopa ikäihmisen kuolemaan.

Tapaturma vei sairaalan vuodeosastolle vuonna 2018 kaikkiaan 77 015 ihmistä, mikä on noin kuusi prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Hoitojaksoja potilaille kertyi toissavuonna yli 100 000.

Erikoissairaanhoidon avohoidossa tapaturmapotilaita hoidettiin toissavuonna yhteensä 253 000:ta ihmistä, joille kertyi 536 000 käyntiä.

Avohoitopuolella tapaturmapotilaiden määrä on kasvanut 50 prosenttia vuosina 2013–2018. THL:n mukaan kasvua selittää osin tilastoinnin parantuminen, mutta myös hoitokäytäntöjen muutos siten, että vammat hoidettiin käynnin aikana sen sijaan että potilas olisi kirjattu sisään vuodeosastolle.