Elämä on iloja(kin) varten! – Jaana Saarinen puhuu elämästä

Jaana Saarinen vierailee Klaukkalassa 22. lokakuuta. Tuomas Kolehmainen

Näyttelijä ja kouluttaja Jaana Saarinen tulee vieraaksi Klaukkalan kirjaston alakerrassa sijaitsevaan Tello-saliin torstaina 22. lokakuuta klo 15. Kuten otsikkokin kertoo, hän puhuu yleisölle elämästä. Tapahtuma kuuluu Nurmijärven kirjastojen Kulttuuriklubit-60 –ohjelmasarjaan.

Jaana Saarinen on esiintynyt nuoresta asti ja työskentelee nykyisin freelancenäyttelijänä. Hänellä on ollut lukuisia rooleja TV- ja teatteriproduktioissa. Hänellä on päärooli 2019 ensi-iltansa saaneessa elokuvissa Äiti, sekä sivurooli samana vuonna julkaistussa elokuvassa Olen suomalainen. Tällä hetkellä hän esiintyy Helsingin kaupunginteatterin 10.9. ensi-iltansa saaneessa Toinen pullo Cavaa –näytelmässä.

Näyttelijäntyönsä lisäksi Saarinen on tehnyt puhujakeikkoja ja vetänyt vuorovaikutus- ja esiintymistaitojen valmennuksia julkiselle sektorille, yrityksille, oppilaitoksille sekä yksityishenkilöille. Lämmin huumori ympäröi tiukkojakin puheenaiheita, ja hän puhuu asioista, joihin uskoo itse vakaasti.

Maksuttomia pääsylippuja jaetaan 5.10. alkaen Klaukkalan kirjastossa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut