Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuhopoltetun Lepsämän koulun tilalle ei uutta? Uusi esitys ehdottaa vanhan puukoulun remontoimista

Nurmijärven kunta on lisännyt palveluverkkosuunnitelman päivitettyyn esitykseen yhden Lepsämän koulua koskevan vaihtoehdon lisää.

Alun perin syyskuussa julkaistussa palveluverkkosuunnitelmassa esitettiin, että nykyisin käyttökiellossa oleva vanha suojeltu puukoulu peruskorjataan ja yläkertaan sijoitetaan koulun hallinnon ja oppilashuollon tiloja sekä alakertaan mahdollisesti Nurmijärven museon varastotilat. Lisäksi viranhaltijat esittivät, että viime lokakuussa tuhopoltossa tuhoutunut koulurakennus korvattaisiin siirtokelpoisella moduulirakennuksella.

Viime viikolla julkaistussa päivitetyssä palveluverkkosuunnitelmassa Lepsämän koulun osalta esitellään päättäjille myös toinen vaihtoehto. Uusimmassa vaihtoehdossa lähdetään siitä, että palanutta koulurakennusta ei korvattaisi. Sen sijaan puukoulu peruskorjattaisiin ja rakennukseen sijoitettaisiin ruokasali, keittiö, opetustiloja sekä hallinnon/oppilashuollon tiloja.

Viranhaltijoiden esityksessä huomautetaan, että molemmat ratkaisut mahdollistavat koulun toiminnan kehittämisen tulevaisuudessa siten, että Lepsämän koulun toiminta voidaan siirtää kokonaan Lintumetsään, jossa valtaosa koulun oppilaista asuu ja jossa nyt on käytössä laajat väistötilat.

Miksi palveluverkkosuunnitelmaa haluttiin vielä päivittää?

– Halusimme tuoda vaihtoehdoksi pöydälle myös sellaisen, jossa vanha puukoulu säilyy koulun käytössä. Vanhan vuonna 1929 valmistuneen puukoulun kohtalo ja käyttö tulee kuitenkin ratkaista, sillä se on suojeltu rakennus. Rakennusta ei voi jättää hoitamatta, koska se on koulun pihapiirissä, tekninen johtaja Jouko Lehtonen sanoo.

Lehtonen näkeee, että jos keittiö ja ruokala olisivat vuonna 1929 valmistuneessa puukoulussa, saataisiin Lepsämään enemmän muuntojoustavuutta.

– Eli, jos korvaamme palaneen koulun samanlaisella, sitä ei voida siirtää pois Lepsämästä, jos oppilasmäärä laskee, koska siinä on keittiö ja ruokasali Lehtonen jatkaa.

Palaneen koulun uudelleen rakentamisella tai rakentamatta jättämisellä on 360 000 euron ero kunnan saamiin vakuutuskorvauksiin. Jos koulu rakennetaan uudelleen, vakuutusyhtiön korvaussumma on noin 1,5 miljoonaa euroa, ja mikäli koulua ei rakenneta uudelleen, vakuutusyhtiö korvaa rakennuksen päivänarvon, joka on noin 1,14 miljoonaa euroa.

Puukoulun remontointikustannukset vaihtelevat sen mukaan, mihin käyttöön puukoulu remontoidaan.

– Uusimmassa vaihtoehdossa ehdotettu remontti olisi huomattavasti perusteellisempi, mikä toisaalta nostaa merkittävästi remonttikustannuksia, Lehtonen sanoo.

Entä jos valtuusto hyväksyy kumman tahansa esityksen sellaisenaan, tarkoittaako tämä että Lepsämän koulu siirtyy kokonaan Lintumetsään?

– Kumpi tahansa ratkaisu hyväksytään, niin Lintumetsän väistötiloja tarvitaan edelleen. Lepsämän koulun siirtyminen kokonaisuudessaan Lintumetsään ei ole lähivuosina ajankohtainen asia, sivistysjohtaja Tiina Hirvonen vastaa ja painottaa, että tulevaisuudessa palveluverkkosuunnitelman tarkasteluissa ratkaistaan, missä Lepsämän koulun tilat sijaitsevat.