Korona kohtuullisti Nisa-Tuotteen odotukset – kasvuyritys yltää silti vuoden takaiseen liikevaihtoon
2
Painetut kangasmaskit ovat Mikko Jokelan ja Sanna Karjalaisen mukaan tulleet osaltaan korvaamaan koronan vuoksi hiipunutta jakotavaroiden kysyntää. Taina Joutsen
Katso isompi kuvaPekka Wikström painaa takkeihin yrityksen logoja. Taina Joutsen
Viime keväänä leviämään lähtenyt koronaepidemia siirsi ihmiset etätöihin. Lähitapaamiset vähenivät ja messut ja muut tapahtumat hiipuivat.
Tämä on vaikuttanut myös Klaukkalassa toimivan, yritysvaatteisiin ja liikelahjoihin erikoistuneen Nisa-Tuote Oy:n toimintaan.
– Ihmisten kohtaamisiin liittyvien jakotavaroiden ja mainoslahjojen tarve väheni huomattavasti, kertoo Nisa-Tuotteen myyntipäällikkö Mikko Jokela.
Kasvomaskit, joita asiakkaat toivoivat, tulivat osittain korjaamaan tilannetta.
– Tämä tuli meille ihan luontaisesti, koska teemme kankaalle painatusta, Jokela sanoo.
Painettavat maskit tulevat suurimmaksi osaksi Nisa-Tuotteen käyttämiltä vaatetoimittajilta. Yrityksen logo suunnitellaan maskiin sopivaksi. Sen jälkeen se painetaan joko prässäämällä valmiiseen mustaan maskiin tai painamalla kankaaseen, joka ommellaan maskiksi. Menetelmänä voidaan käyttää myös silkkipainoa.
Meille tärkein toiminta on yritysvaatetuksen valmistaminen yrityksille tietystä valikoimasta, jota jalostamme omassa painossamme.
Nisa-Tuotteen myyntipäällikkö Mikko Jokela
Myös Nurmijärven kunnan Nurmijärvi-maskit tuotetaan Nisa-Tuotteessa. Nurmijärvi-maskien lisäksi yritys on valmistanut muille asiakkaille joitakin tuhansia maskeja. Maskikyselyjä on Jokelan mukaan tullut etenkin viime viikkoina, keväällä kiinnostus oli vähäisempää.
– Maskit eivät ole meille isossa kuvassa kovin merkittävä tuote, Mikko Jokela kertoo.
– Meille tärkein toiminta on yritysvaatetuksen valmistaminen yrityksille tietystä valikoimasta, jota jalostamme omassa painossamme, Jokela jatkaa.
Vuonna 1982 perustettu perheyritys, joka on viime vuosina kolminkertaistanut liikevaihtonsa.
– Meillä oli tälle vuodelle isot odotukset, joita jouduimme kesän jälkeen kohtuullistamaan. Tulemme kuitenkin pysymään samassa liikevaihdossa kuin viime vuonna, Jokela kertoo.
– Meillä on vahva tahtotila kehittää toimintaa, ja olemme tehneet sitä pitkäjänteisesti. Nisa-Tuote on tällä hetkellä yhdeksän henkeä työllistävä kasvuyritys, hän jatkaa.
Nisa-Tuotteella on myös oma tuotemerkki Code18, jonka Mikko Jokela on suunnitellut yhdessä usean muun nuoren yrittäjien kanssa. Tuotemerkkiin kuuluvat parkatakki, kevyttoppis sekä huppari.
– Ne ovat pehmeitä ja hyvän tuntuisia tuotteita. Ne ovat myös lähteneet hyvin liikkeelle, Jokela kertoo.
Hänen ja yrityksen markkinointipäällikkö Sanna Karjalaisen mukaan ekologiset tuotteet ja vastuullisuus ovat asiakkaille yhä tärkeämpi kriteeri yritysvaatetusta ja liikelahjoja valittaessa.
– Hintakäppi ekologisten tuotteiden ja normituotteiden välillä on pienentynyt, he toteavat.