Tuhat nurmijärveläistä odottaa pääsyä hammastarkastukseen – aika voidaan tarjota eri hoitolasta kuin aiemmin

Terveys: Suun terveydenhuollon tarkastusjonon purku on aloitettu. Nurmijärveläisiä kutsutaan hoitoon myös muihin Keusoten hammashoitoloihin.

Keusoten hammastarkastusjonoa on lähdetty purkamaan oman henkilökunnan lisätöinä. Loppuvuodesta tarkoituksena on palkata lisää henkilökuntaa. Kuvituskuva. Katja Juurikko
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Koronapandemian takia keväällä keskeytynyt suun terveydenhuollon kiireetön hammashoito on käynnistynyt uudelleen Keusoten alueella.

Jonossa hammastarkastusaikaa odottaa noin 8 000 asiakasta, heistä reilu tuhat nurmijärveläisiä. Lisäksi noin 2000 Keusoten asiakkaalla on hoito kesken.

Tarkastusjono on muodostunut pitkäksi, sillä Keusoten suun terveydenhuollossa jouduttiin rajoittamaan keväällä aikuisten kiireetöntä hammashoitoa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjeiden mukaisesti. Tuolloin uusia tarkastusaikoja ei annettu ja jo varatut tarkastusajat siirrettiin jonoon odottamaan. Myös keskeneräiset hoidot pysähtyivät.

– Puolet suun terveydenhuollon henkilökunnasta oli muissa tehtävissä, kuten tekemässä koronatestejä, koronavarastotöissä, koronan jäljitystehtävissä, vanhusten hoivassa ja niin edelleen. Aikuisten kiireetön hoito pysähtyi: keskeneräisten potilaiden hoitojono ja tarkastusta odottavien jono muodostettiin. Jäljelle jäänyt henkilökunta hoiti kiireelliset päivystystapaukset ja oireilevat asiakkaat, Keusoten koordinoiva ylihammaslääkäri Pirkko Letto selventää aiempaa tilannetta.

Toukokuussa käynnistyivät vähitellen koululaisten suun terveydenhuollon tarkastukset ja kesäkuussa lasten kiireetön oikomishoito.

– Niiden koululaisten tarkastukset ja hoidot, jotka siirtyivät keväältä, tehtiin valmiiksi kesällä. Nyt lukuvuoden alkaessa olemme käynnistäneet koululaisten tarkastukset ja hoidot normaalisti.

Nyt myös aikuisten kiireetön hammashoito on käynnistynyt. Letto kertoo, että aikaisempaan toimintaan palattiin asteittain jo elokuun puolivälin jälkeen.

– Kutsumme parhaillaan hoitoon niitä potilaita, joiden hoito keskeytettiin keväällä ja niitä, joiden tarkastusaika peruttiin ja siirrettiin jonolle.

Keskeneräisiin hoitoihin kutsutaan asiakkaat puhelimitse tai kirjeitse.

– Uusia tarkastusaikoja emme anna nyt suoraan, vaan tarkastusajat annetaan jonon kautta. Näin varmistamme asiakkaidemme yhdenvertaisen kohtelun ja erityisesti sen, että jo pidempään jonossa olleiden asiakkaiden tarkastusajan odotus ei pitene entisestään.

Tarkastusjonoa on lähdetty purkamaan Keusoten oman henkilökunnan lisätöinä. Loppuvuodesta on tarkoituksena palkata lisähenkilökuntaa.

Leton mukaan jononpurkua tehdään kaikissa Keusoten alueen kunnissa ja hammashoitoloissa ja jonon purku on tarkoitus toteuttaa siten, että tilojen puute tai muu vastaava toimipisteen ominaisuus ei vaikuta asiakkaan jonotusaikaan vaan jononpurku toteutetaan jonotusjärjestyksen mukaisesti.

Jonojen purusta johtuen asiakkaalle voidaan tarjota aikaa eri hammashoitolasta kuin missä hän on asioinut aiemmin.

– Jononpurkua varten on Keusotessa hyväksytty paikallissopimus oman henkilökunnan lisätyöstä. Lisätyötä oman työpäivän jälkeen ja lauantaisin tehdään lähes kaikissa hammashoitoloissa. Rekrytoimme myös lisää henkilökuntaa määräaikaiseen puolen vuoden mittaiseen työsuhteeseen.

Lisäksi Keusote on käynnistämässä lähiaikoina hankinnan jononpurkupalvelusta, jonka tarkoituksena on löytää toimijoita Keusoten tiloihin purkamaan syntynyttä jonoa iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin hoitohuoneita on vapaana. Aiheesta järjestettiin 9. lokakuuta markkinakartoitustilaisuus, johon osallistui kahdeksan yksityistä palveluntuottajaa.

– Hankimme siis ostopalveluna henkilökuntaa purkamaan tarkastusjonoa Keusoten omiin tiloihin.

Ensisijaisesti Keusote tarjoaa jononpurkupalvelua Järvenpää Justin ja Hyrylän hammashuollon toimipisteissä – mahdollisesti myös Hyvinkään ja Mäntsälän toimipisteissä.

– Jononpurkuun tarvitaan iso hammashoitola, jotta oma henkilökunta mahtuu iltatyöhön ja lisäksi hankittavat palveluntuottajat. Justissa on 24 hoitohuonetta ja Hyrylässä 19 hoitohuonetta, Letto perustelee.

Miten jonoja tarkoitus purkaa Nurmijärvellä?

– Nurmijärvellä jonoa puretaan Keusoten oman henkilökunnan toimesta arkisin perustyönä ja lisätyönä. Nurmijärveläisiä kutsutaan myös muihin Keusoten hammashoitoloihin, hän tarkentaa.

Keusoten tavoitteena on saada suun terveydenhuollon koronajonot purettua toukokuuhun 2021 mennessä.

Se, miten syksyn aikana mahdollisesti paheneva koronavirustilanne vaikuttaa jonojen purkuun, jää nähtäväksi.

– Seuraamme tarkasti THL:n ja STM:n suun terveydenhuollon toimintaohjeita ja työskentelemme niiden mukaisesti, Letto kertoo.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut