SB-Prolla taas tilaisuus kalavelkojen maksuun – kuittasi puolentoista viikon takaisen kotitappionsa

Marjut Kinnunen laukoi SB-Prolle kaksi maalia viime lauantaina Turussa, kun FBC Loisto kaatui 3–4. SALIBANDYLIITTO / ANSSI KOSKINEN

Matti Hannula

Loppunumerot Turussa olivat 3–4 eli samat kuin FBC Loiston hakiessa pisteet Klaukkalasta. SB-Pron riveistä löytyi Turussa vain kaksi maalintekijää, Marjut Kinnunen ja Aada Isometsä, mutta se riitti, kun kumpikin osui kahdesti.

Kinnunen tuli toisen erän seitsemännellä minuutilla Hanna-Mari Uimosen tilalle ykkösketjun vasempaan laitaan ja vei heti ensimmäisessä vaihdossaan Pron 1–0-johtoon Juulianna Sotalan syötöstä. Loiston Ulla Valtola tasoitti tuota pikaa, mutta kolmannessa vaihdossaan Kinnunen kuritti taas turkulaisia. Nappisyötön tarjoili Elina Kujala.

– Minulla on tällä kaudella ollut kymmenennen hyökkääjän rooli. Pitää pystyä pelaamaan missä tahansa ketjussa, ja useassa pelissä olen päässytkin pelaamaan, kommentoi jo kymmenettä liigakauttaan pelaava 31-vuotias Kinnunen, joka nyt triplasi tämän kauden maalisaaliinsa.

Isometsä kasvatti vielä toisessa erässä vierasjohdon 1–3:een. Heti kolmannen erän alussa Loisto nousi taas maalin päähän, mutta Isometsä iski voittomaaliksi jääneen Pron neljännen ajassa 43.06. Loisto kavensi jo samalla minuutilla, mutta se jäi ottelun viimeiseksi maaliksi.

Molemmat Isometsän maalit syöttänyt Aino Tuokkola otti pelin lopussa kaksiminuuttisen ja Loisto pääsi yrittämään tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla neljää vastaan. Pro piti kuitenkin pintansa maalivahti Juulia Kataja viimeisenä lukkonaan. Isometsä, 17, on nyt Pron pistekärki täsmälleen samalla saldolla (7+2) kuin koko debyyttikaudellaan.

Lauantaina SB-Pron liigapelit jatkuvat kotiottelulla. Vastassa on sarjaa johtava Salibandyseura Rankat Ankat, joka voitti syyskuussa liigan avauskierroksella Pron kotonaan Oulussa niukasti 6–5. Taas olisi siis tilaisuus kalavelkojen maksuun.

Kunhan pääsemme omalle tasollemme, pitäisi voittoon olla mahdollisuudet.

Marjut Kinnunen

– Kunhan pääsemme omalle tasollemme, pitäisi voittoon olla mahdollisuudet, Marjut Kinnunen uskoo. – Tasoerot liigassa ovat selkeästi kaventuneet. Tuskin koskaan ennen on ollut näin tasaista. Jokaisessa pelissä on uhrauduttava ja onnistuttava, jos pisteille mielii, Kinnunen korostaa.

Arkadia-hallissa lauantaina 31.10. kello 18.00 F-liigan naisten tasolohko A:n ottelu SB-Pro - SSRA.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut