Noin 300 kiinteistöä laittomassa tilassa Nurmijärvellä – ympäristökeskus kehottaa uusimaan jätevesijärjestelmät mahdollisimman pian

Ympäristö: Noin 300 kiinteistöä vailla laillista jätevesien käsittelyjärjestelmää.

Jerry Latvan uusi jäteveden biopuhdistaja ja koko jätevesijärjestelmän uusiminen tuli maksamaan töineen kaikkineen yhteensä noin 15 000 euroa. – Ja niin kuin näkyy, niin piha on vielä kesken ja sen entiselleen saattamisesta tulee kuluja vielä lisää. Riikka Laine

Riikka Laine

Nurmijärvellä on Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen arvion mukaan edelleen yli 200 vakituisesti asuttua kiinteistöä ja vähän alle 100 vapaa-ajan asuntoa vailla laillista jätevesien käsittelyjärjestelmää, vaikka siirtymäaika muutosten tekemiselle pohjavesialueella ja enintään 100 metrin päässä rannasta päättyi tasan vuosi sitten.

Lepsämäläinen Jerry Latva ei ihmettele, etteivät kaikki kiinteistönomistajat ole ryhtyneet päivittämään jätevesijärjestelmiään, sillä muutosprosessi on hänen mukaansa todella työläs ja kallis.

Latvalle uusi jäteveden biopuhdistaja ja koko jätevesijärjestelmän uusiminen tuli maksamaan töineen kaikkineen yhteensä noin 15 000 euroa. Latvan mukaan kustannukset olisivat toki voineet jäädä hieman matalammiksi, jos hän olisi valinnut pienemmän putsarin ja tontille olisi vedetty vähemmän putkia tai kaikki jätevesi olisi johdettu tyhjennystä vaativaan umpisäiliöön.

– Ja toki pihan entiselleen saattamisesta tulee kuluja vielä lisää.

Asian hoitamista on hänen mukaansa hidastanut se, että kunnalta tai ympäristökeskukselta ei ollut saatavissa selkeää ohjeistusta tai muuta apua prosessin toteuttamiseen.

Latva itse aloitti asian selvityksen soittamalla Nurmijärven kunnan rakennusvalvontaan, koska hän tiesi, että kunnalta tulee hakea lupa muutostöiden tekemiseen. Rakennusvalvonnasta hänet ohjattiin kuitenkin pian vesilaitokselle. Vesilaitokselta Latva sai puolestaan ohjeen kääntyä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen puoleen.

– Sieltä sitten selvisi, että Nurmijärven kunta on vain lupaviranomainen, joka myöntää tai on myöntämättä luvan uudelle jätevedenkäsittelysuunnitelmalle ja sen käyttöönotolle. Suunnitelman tekemiseen tarvitaan taas suunnittelija, jolla on tähän tehtävään tarvittava pätevyys, ja valvoja tarvitaan valvomaan töiden tekemistä.

– Haastavaa oli, kun suunnittelija piti löytää itse, eikä kunnasta ollut tässä mitään apua. Naapurin suostumuskin piti saada paperiin, ja kun hän asui muualla, niin sekin piti hoitaa mutkan kautta, Latva kertoo.

Latvan perheen jätevedenkäsittelysuunnitelma saatiin lopulta valmiiksi parissa kuukaudessa ja toimenpideluvan haku vei kuukauden. Kesällä perhe ei kuitenkaan halunnut töitä tehtäväksi, joten pihan kaivuutyöt ajoitettiin tähän syksyyn.

– Ennen tätä piti tietysti purkaa terassit ja poistaa pihalaatat. Itse työ saatiin tehtyä kahdessa päivässä, vaikka en olisi uskonut sen menevän niin nopeasti, kun niin hurjassa kunnossa piha välillä oli. Vaimolta pääsi itku, kun kukkapenkit ja muut istutukset lähti pihalta, ja meneehän tässä vielä vuosia, kun piha saadaan entiseen kuntoon.

Latvan mukaan positiivisinta asiassa oli lopputarkastus, joka vei vain 15 minuuttia, kun valvoja oli hoitanut kaikki asiakirjat tarkastajalle sähköisesti.

Silti prosessissa olisi demareiden kunnanvaltuutettunakin toimivan miehen mukaan paljon kehitettävää. Jos ohjeet olisivat selkeät, tarttuisi todennäköisesti useampi kiinteistönomistaja toimeen.

– Ja onhan koko asetus kyseenalainen. Mustan veden talteenottamisen ymmärrän, mutta minun mielestäni kaikki harmaa vesi tulisi saada ajaa puhdistamatta maaperään, jossa peltoja lannoitetaan. Jos maanviljelijä voi lannoittaa peltojaan, en usko, että koskaan voisin päästä kotitaloudessa sellaisiin fosforilukemiin.

Näin pääset alkuun

Jätevesijärjestelmän tehostamiselle tai uuden rakentamiselle tulee olla lupa. Lupaa tulee hakea kunnan rakennusvalvonnasta hyvissä ajoin ennen toimenpiteisiin ryhtymistä.

Ennen jätevesijärjestelmän tehostamista tai uuden rakentamista on teetettävä jätevesisuunnitelma haja-asutuksen vesihuoltoon perehtyneellä suunnittelijalla.

Kiinteistöjen omistajat voivat toki hakea myös poikkeamista jätevesien käsittelyvaatimuksista. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää hakemuksesta poikkeuksen enintään viideksi vuodeksi kerrallaan, jos ympäristöön aiheutuvaa kuormitusta voidaan pitää huomattavan vähäisenä tai edellytetyt toimet ovat kiinteistön haltijalle kohtuuttomat. Poikkeaminen on tarkoitettu kuitenkin vain erikoistapauksiin.

Vaikka Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistyksen ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen yhteinen hajajätevesineuvonta on virallisesti päättynyt, vesiensuojeluyhdistys edelleen ainakin tänä vuonna maksutonta ja puolueetonta puhelin- ja sähköpostineuvontaa kiinteistöjen omistajille (vesistöasiantuntija Paula Luodeslampi, puh. 044 767 1393, paula.luodeslampi@vantaanjoki.fi).

Lisätietoja www.vhvsy.fi/sivut/jatevesineuvonta tai www.keskiuudenmaanymparistokeskus.fi/sivu.tmpl?sivu_id=2045.

Pohjavedet turvattava

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristötarkastaja Katja Kolin ja ympäristösuunnittelija Liisa Garcian mukaan suurin jätevesijärjestelmien uudistustarve on pohjavesialueilla sijaitsevilla vakituisesti asutuilla kiinteistöillä.

– Näiden jätevesijärjestelmien kuntoon laittaminen on erityisen tärkeää, jotta voidaan turvata hyvälaatuisen pohjaveden saanti tulevaisuudessa. Pohjaveden laadun säilyminen hyvänä on kaikkien etu, niin vesilaitoksen jakaman veden kuin oman kaivon varassa olevien. Nurmijärvellä kaikki kunnan vesijohtoverkoston kautta jaettava vesi on peräisin omilta pohjavesialueilta, mikä lisää pohjaveden suojelun tarvetta.

Kolin ja Garcian mukaan ranta-alueilla kiinteistöjen omistajat ymmärtävät yleensä jätevesien vaikutuksen lähivesistöön, mutta jätevesien vaikutus pohjaveteen on vaikeampi mieltää, jos omassa kaivossa ei ole havaittu maku- tai hajuhaittoja.

– Pohjaveden ja vesistöjen suojelu on kuitenkin erittäin tärkeää. Kiinteistön jätevedet voivat aiheuttaa ympäristön ja/tai pohjaveden pilaantumista, jos ne johdetaan puhdistamatta ympäristöön.

Koli ja Garcia kehottavatkin kaikkia pohjavesi- tai ranta-alueella olevien kiinteistöjen omistajan toimenpiteisiin mahdollisimman pian, jos jätevesien käsittelyjärjestelmä ei täytä lainsäädännön vaatimuksia.

Ympäristökeskus valvoo lain määräyksien täyttymistä etenkin niillä alueilla, joissa puutteellisista jätevesijärjestelmistä voi aiheutua ympäristön pilaantumisen vaaraa tai terveyshaittaa.

– Jos ympäristökeskus saa tiedon kiinteistöstä, jonka jätevesien käsittelyjärjestelmä ei täytä lainsäädännön vaatimuksia, kiinteistön haltijaa/omistajaa kehotetaan saattamaan järjestelmä vaatimusten mukaiseksi. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, eli Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, voi tarvittaessa määrätä kiinteistön omistajan täyttämään velvollisuutensa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut