Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Asuntokauppoja koskevien riitojen taustalla on yksi keskeinen syy

Riidat asuntokaupoissa aiheutuvat useimmiten huolimattomuudesta. Suuri osa virheistä olisi jäänyt tekemättä ja vahinko syntymättä, jos eri asiakirjojen sisältämiä tietoja olisi verrattu keskenään.

Tämä selvisi Kiinteistövälitysalan Keskusliiton teettämässä selvityksessä kuluttaja-asiakkaan ja välitystoimistojen välisistä asuntokauppariidoista.

Selvityksessä käytiin läpi kuusisataa tuomioistuimen ulkopuolella ratkaistua kuluttajariitaa, joista lopulliseen analyysiin päätyi 344 tapausta.

Riidoissa keskimääräinen suositeltu korvaus tapausta kohden oli noin 5 000 euroa.

Kalleimpia tiedonantovirheitä olivat selvityksen mukaan pinta-alatietoon liittyvät virheet. Niissä korvaus oli keskimäärin 15 000 euroa tapausta kohti ja enimmillään 70 000 euroa.

Myös kaavoitukseen liittyvät virheet olivat kalliita, keskimäärin 12 000 euroa tapausta kohti ja korkeimmillaan 20 000 euroa.

Toiseksi eniten virheitä oli toimeksiantosopimuksissa. Pääosa tapauksista oli välittämistä kokonaan ilman voimassaolevaa toimeksiantosopimusta.

Tapauksissa nousi esiin myös puutteelliset selostusliitteet. Liitettä ei ole täytetty lainkaan tai se oli allekirjoittamaton.

– Välitysalan kannalta selvityksen tulos on erinomainen. Sanktioon tai suositukseen johtaneita virheitä on mitätön määrä verrattuna kaikkiin välitystehtäviin, kommentoi selvityksen tehnyt kuluttajaoikeuden juristi Tuula Sario tiedotteessa.

Suomessa tehdään vuosittain yhteensä noin 100 000 asuntokauppaa.

Kiinteistönvälitystä ohjaavan sääntelyn hallitseminen on keskeistä, katsoo Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson.

– Viisaskin menee välillä vipuun ja silloin syntyy virheitä. Kaikkien välittäjien kannattaa seurata päivittyvää Hyvän välitystavan ohjetta, että pysyy ajan tasalla muutoksista, Mickelsson kommentoi tiedotteessa.