Tätä ei moni ajattele päivittäin eikä edes viikoittain, vaikka syytä kyllä olisi. Kyse on tietenkin uunista ja etenkin sen puhdistamisesta.
Uunin voi puhdistaa muulloinkin kuin kesä- ja joulusiivousten yhteydessä. Likainen uuni paitsi käryää, myös kuluttaa enemmän sähköä ja paisuttaa sähkölaskua.
Ruokakaan ei kypsy tasaisesti likaisessa uunissa.
– Uuni kannattaa puhdistaa säännöllisesti ihan vaikka jokaisen paistokerran jälkeen. Jos uuniin valuu rasvaa tai ruoka kiehuu yli, on syytä puhdistaa uuni heti eikä myöhemmin, toki antaen uunin rauhassa jäähtyä ensin, neuvoo rakennusyhtiö JM Suomen vastuukorjauspäällikkö Jenna Hakku tiedotteessa.
Ensin irrotetaan uunin ritilät ja pyyhitään irtoliat pois. Ritilät voi laittaa astianpesukoneeseen.
Puhdistamiseen ei pidä käyttää teräviä esineitä. Ja pesuaineesta kannattaa lukea käyttöohjeet ennen kuin sitä suihkuttaa uunin pinnoille. Aineen voi antaa vaikuttaa tai vaikka yön yli.
Voimakkaita kemikaaleja ei ole pakko käyttää. Hakku on kuullut, että pesuainetahnaa on tehty esimerkiksi ruokasoodasta, suolasta ja kuumasta vedestä.
– En ole sitä kuitenkaan henkilökohtaisesti kokeillut, mutta sitä suosittaa muun muassa Marttaliitto.
Pesuaine pitää pestä kunnolla pois ennen kuin laittaa uunin ensimmäisen kerran päälle.