Ruokakaupoiltakin vaaditaan lisää läpinäkyvyyttä – tuotteiden taustat kiinnostavat kasvavaa joukkoa kuluttajia

Yksi alkuperän kannalta kuluttajia eniten kiinnostavista tuotteista on tonnikala. Kuvituskuva. Henri Väisänen

Crista Lassfolk-Feodoroff

Kasvava joukko kuluttajia tekee ostovalintojaan eettisten kysymysten pohjalta. Se tietää yrityksille ruokakauppoja myöten painetta lisätä liiketoimintansa läpinäkyvyyttä ja avata toimitusketjujaan.

Kysynnän seurauksena K-ryhmä avaa omien tuotteidensa toimitusketjuja uuden Tuotteiden jäljillä -sivustonsa kautta. Sivuston tarkoituksena on lisätä liiketoiminnan läpinäkyvyyttä, kertoa tuotteiden alkuperästä ja reitistä kauppoihin.

– Yrityksiltä odotetaan entistä avoimempaa tietoa siitä, mistä tuotteet ovat kotoisin, miten tehtaiden ja tilojen työoloja valvotaan ja miten tuotteiden ympäristövaikutukset minimoidaan, vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo kertoo K-ryhmän tiedotteessa.

Uuden sivuston sisältöä on tarkoitus laajentaa ajan saatossa tuotteisiin kohdistuvan kiinnostuksen mukaan. Alkuun siellä kerrotaan lähinnä K-ryhmän omien tuotemerkkien alla myytävien tonnikalasäilykkeiden ja ruusujen alkuperästä ja reitistä suomalaiskauppoihin. Kotimaisista tuotteista avataan ensimmäisenä puutavaran matkaa metsästä sahoille ja edelleen konsernin rautakauppoihin.

Jatkossa Tuotteiden jäljillä- sivustolle valitaan erityisesti tuotteita, joiden raaka-aineiden kestävään tuotantoon liittyy haasteita. K-ryhmän mukaan yksi alkuperän kannalta asiakkaita eniten kiinnostavista tuotteista on tonnikala.

Tuotteiden jäljillä -sivusto esittelee tästä viikosta lähtien K-ryhmän omien tuotemerkkien alla myytävien tonnikalojen tavarantoimittajat sekä heidän tehtaansa Mauritiuksella ja Thaimaassa, tehtaiden auditointien ajankohdan, tonnikalojen kalastusalueet, pyyntimenetelmät ja tonnikalasäilykkeiden reitin Suomeen.

S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa puolestaan kertoo myytävien tuotteiden alkuperätietoja ja jäljitettävyyttä edistetyn monella tavalla vuosien varrella.

– Esimerkiksi oma merkki-tuotteiden elintarvikkeissa pääraaka-aineen alkuperä on merkitty itse pakkaukseen vuodesta 2013 lähtien. Käyttötavarapuolella merkitsemme valmistustehtaan sekä -maan joko itse tuotteeseen tai tuotepakkaukseen, Elomaa sanoo.

Lisäksi S-ryhmän oma merkki -tuotteiden jäljitettävyyttä edistetään erilaisten kansainvälisestikin tunnettujen tuotesertifiointien kautta. Elomaa kertoo, että kehitystyötä ketjujäljitettävyyden eteen tehdään jatkuvasti.

– Tavoitteena on saada yhä läpinäkyvämpää tietoa pidemmältä ketjussa ja viestiä asiasta kuluttajille yhä paremmin, Elomaa sanoo.

Myös Lidl on kertonut petraavansa koko ajan toimitusketjujensa läpinäkyvyyden suhteen. Viimeksi heinäkuussa Lidl tiedotti sitoutuneensa useisiin kansainvälisiin vastuullisuusperiaatteisiin ja odottavansa samaa tavarantoimittajiltaan.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut