Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kirkonkylässä sijaitsevan ränsistyneen huoltoaseman kauppa peruuntui – myyjä vetäytyi

Kirkonkylässä Rajamäentien ja Perttulantien risteyksen tuntumassa sijaitsevan ränsistyneen, aikoinaan huoltoasemana toimineen rakennuksen ja sen ympäröivän tontin kauppa on peruuntunut.

Nurmijärven elinvoimalautakunta päätti kesäkuussa, että kunta ostaa maanomistajalta kyseisen Puhuri-nimisen kiinteistön rakennuksineen 170 000 eurolla.

Nyt kunnan maankäyttöpäällikkö Hannu Kujala kertoo, että kauppa ei ole toteutunut.

– Kiinteistöä ei ole ostettu kunnalle, koska myyjä vetäytyi kaupasta, hän kertoo.

Kujalan mukaan myyjän vetäytymisen syynä on se, ettei kauppakirjan ehdoista päästy yhteisymmärrykseen.

Elinvoimalautakunnan pöytäkirjan mukaan kaupan ehtona oli muun muassa se, että rasitustodistuksessa olevat kaksi kiinnitystä kuoletetaan ja muistutuksena oleva uhkasakkomerkintä poistetaan.

Kunnan toiveissa on ollut jo pitkään toteuttaa kyseinen kauppa, jotta se pääsisi kehittämään kyseistä Krannilan kolmio -nimellä kutsuttua aluetta.

Vanhan huoltoasemarakennuksen vieressä sijaitsevan vanhan keilahallin purkaminen sen sijaan etenee.

Nurmijärven Uutiset kertoi jo aiemmin, että tyhjillään olevan keilahallin purku-urakoitsijaksi on valittu Delete Demolition Oy.

Nyt myös kunnan rakennustarkastaja on myöntänyt rakennukselle purkuluvan.