Korona-aika on saanut yhä useammat hankkimaan koiranpennun. Se näkyy niin rekisteröityjen koirien kuin myös laittomasti maahan tuotujen koirien määrässä, jonka ennustetaan nousevan tänä vuonna ennätyslukemiin.
Arvioiden mukaan käy myös niin, että koiria hankkivat nyt tavallista enemmän sellaisetkin ihmiset, joilla ei ole kykyä huolehtia niistä.
Se puolestaan tulee todennäköisesti näkymään eläinsuojeluilmoitusten määrässä.
– Kun koira hankitaan ilman perusteellista harkintaa, luvassa on hyvin usein ongelmia, läänineläinlääkäri Sari Haikka sanoo.
Hän toivoo, että koiranpentua otettaessa muistetaan sen vaativan omistajaltaan paljon seuraavien kymmenen vuoden aikana.
Koira vaatii tunnollisen perushoidon lisäksi taloudellista pelivaraa, koska eläinlääkärilaskut voivat nousta nopeasti tuhansiin euroihin.
Joskus hoitokoira voisi olla parempi vaihtoehto.
– Sitä ei voi liikaa korostaa, että tarvitaan malttia perehtyä siihen, mitä kaikkea koiranomistajuus käytännössä tarkoittaa, Haikka sanoo.
– Joskus hoitokoira voisi olla parempi vaihtoehto kuin oman pennun hankinta.
Haikka painottaa myös kasvattajan merkitystä. Etenkin laittomasti maahan tuotujen pentujen kohdalla on usein sekä terveysongelmia että käytöshäiriöitä.
– Vastuullinen kasvattaja huolehtii siitä, että pennun ostaja kykenee huolehtimaan siitä asianmukaisesti koko sen elämän ajan, Hakka sanoo.
Eläinsuojelupoliisi Krista Hakkala Helsingin Poliisista kertoo, ettei eläinsuojeluilmoitusten määrässä ole vielä havaittavissa kasvua.
Hän sanoo arvioivansa optimistisesti, että jos ilmoitusten määrä lisääntyy, on ensimmäinen tilastopiikki korona-ajan jälkeen odotettavissa eroahdistuksesta kärsivien koirien kohdalla.
– Vielä saatetaan elää pentupumpulissa ja ihmiset ovat normaalia enemmän kotona etätöiden, lomautusten ja irtisanomisten vuoksi. Pentu tottuu siihen, että sillä on seuraa, Hakkala sanoo.
– Yksinolosta voi muodostua iso ongelma, jos sitä ei harjoitella ajoissa. Koira saattaa haukkua ja ulvoa koko päivän, mikä panee naapurisovun varmasti koetukselle ja näkyy meillä eläinsuojeluilmoituksina.
Eroahdistuksen ongelmallisuudesta esimerkkinä on Ruotsin lainsäädäntö: siellä koiraa ei saa jättää yksin yli kuudeksi tunniksi. Suomessa vastaavaa lakia ei ole suunnitteilla.
– Vaikka koiraa hoidettaisiin muuten erittäin hyvin, on pitkä yksinolo asia, joka pitää myös huomioida. Normaali työpäivä matkoineen on hyvin pitkä aika koiralle olla yksin kotona.