Urheilupuiston koulun uudisrakennusta halutaan kiirehtiä – valmista voisi olla aikaisintaan loppuvuonna 2024

Koulut: Lautakunnat vaativat sisäilmaongelmista kärsivän Urheilupuiston koulun uudisrakentamisen aikaistamista.

Urheilupuiston koulussa on noin 430 oppilasta, mutta tulevasta koulusta olisi tarkoitus tehdä noin 550–600 oppilaan koulu. Eelis Lähdemäki

Riikka Laine

Useammat lautakunnat ovat palveluverkkolausunnoissaan vaatineet nopeuttamaan Urheilupuiston koulun uudisrakentamista. Uudisrakennus on palveluverkkosuunnitelman luonnoksessa esitetty toteutettavan 2024–2025, mutta osa päättäjistä toivoisi hankkeen aikaistuvan.

Aikaistamistoiveiden taustalla ovat koulun sisäilmaongelmat. Tilakeskuksen päällikkö Ville Könönen myöntää, että koulussa kärsitään edelleen jonkun verran sisäilmaoireilusta.

Koulussa teetettiin 2019 kesällä sisäilma-, rakenne- ja kosteusteknisessä kuntotutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää rakenteiden kuntoa sekä sisäilmaan liitettyjen oireiden aiheuttajaa ja syytä sekä arvioida alustavasti rakenteiden korjaustarvetta.

Syyskuussa 2019 valmistuneessa tutkimuksen loppuraportissa A-insinöörit kehottivat kuntaa mm. uusimaan rakennuksen lattiapinnoitteita ja ulkoseinärakenteita.

Käytönaikaista toimintaa turvaaviksi toimenpiteiksi luokiteltiin sisäilman puhdistimien käyttö ja rakenneliittymien tiivistys siirtymävaiheessa ennen korjaustoimenpiteisiin ryhtymistä, jotta estettäisiin ilmavuodot mikrobivaurioituneista ulkoseinän lämmöneristeistä sisäilmaan.

Könösen mukaan tiivistyksiä ja alakattojen yläpuolisten tilojen puhdistuksia koulussa onkin tehty, mutta muita toimenpiteitä ei ole aloitettu.

– Korjauksia ei ole voitu tehdä enempää, sillä koulun korjaamiseen ei ole ollut tänä vuonna riittävästi rahaa, että isompi kokonaisuus olisi voitu aloittaa. Käytännössä keväällä koululle varattu 65 000 euroa on mennyt suunnitteluun. Määrärahaa nostettiin vielä 265 000 euroon, mutta osoittautui, ettei silläkään olisi saatu oikean kokoista työkokonaisuutta käyntiin.

– Korjaussuunnitelma on nyt valmiina, ja korjaustöitä on tarkoituksena toteuttaa ensi vuonna, jos valtuusto ensin meille määrärahan vahvistaa, Könönen kertoo ja viittaa tänään käytävään valtuuston talousarviokokoukseen. Valtuustolle esitetään, että Urheilupuiston korjaukseen osoitetaan ensi vuodelle 600 000 euroa.

– Noilla korjauksilla koulu olisi tarkoitus saattaa sellaiseen tilaan, että olosuhteet paranevat ja ihmiset pärjäävät siellä. Urakoitsija on tarkoitus kilpailuttaa heti, kun rahat on myönnetty, ja korjausta on tarkoitus tehdä toiminnan pyöriessä ensi vuoden aikana, Könönen jatkaa.

Samalla hän muistuttaa, että mittavaa peruskorjausta ei voida toteuttaa, koska se maksaisi 80 % uudiskoulun hinnasta. Uudiskoulun hinnaksi on arvioitu 16,6 miljoonaa.

Riittääkö 600 000 euroa sitten siihen, että nykyinen rakennus saadaan pidettyä käyttökunnossa uuden koulun valmistumiseen asti?

– Tämän arvioiminen on tässä vaiheessa mahdotonta, ja mahdollisia lisäkorjaustarpeita voidaan arvioida vasta sitten, kun korjaustyöt on tehty. Aina on toki mahdollista, että jotain pitää vielä tehdä. Mahdollisiin väistötiloihin siirtyminen olisi näin suuressa koulussa niin iso asia, että pyrimme siihen ettei väistötiloihin tarvitsisi mennä, vaan tilat voidaan pitää käytössä uuden koulun valmistumiseen saakka.

Mikä sitten on uudiskoulun tilanne, milloin se voisi valmistua? Useammat lautakunnat ovat vaatineet kuntaa kiirehtimään uudisrakennuksen suunnittelua, rahoitusvaihtoehtojen tarkastelua ja uudisrakennuksen rakentamista.

Könösen mukaan uudisrakennuksen hankesuunnitelma on tarkoitus ottaa käsittelyyn heti palveluverkkosuunnitelman valmistumisen jälkeen ja se voidaan saada päätöksentekoon jo alkuvuodesta 2021. Myös rahoitusvaihtoehtojen tarkastelu voidaan aloittaa heti, mutta uudisrakennuksen rakentaminen vaatii kaavamuutoksen.

– Jos joudumme muuttamaan osayleiskaavaa, niin kaavamuutos vie vähintään kaksi vuotta. Jos taas pelkkä asemakaavamuutos riittää, niin kaava voisi valmistua parhaimmillaan vuodessa. Suunnitteluun ja hankintaan menee vuosi ja itse rakentamiseen arviolta kaksi vuotta. Jos taas päädytään tilaelementtiratkaisuun, voi se vähän jouduttaa rakentamista. Nopeimmillaan uusi koulu voisi olla valmiina vuoden 2024 lopussa, jos kaava hyväksytään vuodessa, Könönen laskee.

Miksi Urheilupuiston koulun kaavamuutosta ei ole sitten jo aloitettu, vaikka esimerkiksi Rajamäellä koulukampuksen kaavamuutos käynnistettiin ennen palveluverkkopäätöksiä?

Könösen mukaan tähän on syynä se, että Rajamäellä kampuksen paikasta ei ole epäselvyyttä. Sen sijaan Urheilupuiston koulun osalta on pitänyt arvioida, missä olisi liikenteellisesti ja toiminnallisesti järkevä paikka uudelle koululle ja missä kunnalla on maata omistuksessaan jo nyt. Alustava suunnitelma onkin saada uusi koulu Arkadian lukion länsipuolelle Lepsämäntien varteen, jotta rakennustyöt voidaan toteuttaa vanhan koulun vielä pyöriessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut