Kuorsauksesta tutun taudin epäillään pahentavan koronavirustautia – "Ennakoi enemmän vaikeaa sairautta"

Uniapnean hoitoon tarkoitettua välineistöä. Arkisto / Sami Lettojärvi
Jussi Vehkasalo

Jussi Vehkasalo

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) ja Turun yliopiston tutkimuksessa on herännyt epäilys siitä, että uniapnea on riskitekijä koronavirustautia sairastaville. Uniapnean oireita ovat hengityskatkokset nukkuessa ja usein myös kuorsaaminen. Kyseessä on ensimmäinen covid-19-pandemiasta julkaistu tutkimus, jossa epäily uniapneasta riskitekijänä nousee tärkeimmäksi havainnoksi, kerrotaan Turun yliopiston tiedotteessa.

Tutkimuksessa seurattiin kevään ensimmäisen korona-aallon aikana Tyksissä sairaalahoitoon otettujen covid-19-virukseen sairastuneiden potilaiden rekisteritietoja. Sairastuneista 28 otettiin toukokuun 3. päivään mennessä hoidettavaksi Tyksiin. Näiden potilaiden osalta tutkittiin sairaalarekisteritietoja tarkoituksena selvittää riskit taudin vakavammille muodoille ja tehohoidon tarpeelle.

Epäiletkö uniapneaa? Aalto-yliopistossa kehitetty uusi älypuhelinsovellus kertoo, kärsitkö hengityskatkoksista

– Ajatus oli, että tarvitaan uutta tietoa siitä, mikä on potilaiden tilanne. Tutkimuslupa oli laaja, sillä seurattiin potilasryhmää, jonka sairaudesta ei tiedetty vielä paljon. Aika nopeasti kuitenkin havaittiin, että uniapneaa löytyi melko paljon, artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, lääketieteen tohtori, keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri Thijs Feuth toteaa tiedotteessa.

Rekisteritietojen vertailussa nousi esiin, että 29 prosentilla sairaalahoitoon otetuista oli jo aiemmin tehty uniapneadiagnoosi. Luku on merkittävä, sillä varsinaissuomalaisesta väestöstä uniapnean takia hoidossa olevien osuus on 3,1 prosenttia.

– Tulos oli riittävän vahva siihen, että se herättää kysymyksen, onko uniapnea riskitekijä covid-19-infektiossa. Uniapnea voi olla potilaalle periaatteessa riski joutua covidin takia sairaalahoitoon. Se ennakoi enemmän vaikeaa sairautta, Feuth arvioi tutkimustulosten merkitystä.

Vaikka potilaiden kokonaismäärä tutkimuksessa oli siis pieni, uniapneapotilaiden osuus oli kuitenkin suuri. Uniapnean yleisyyttä ei näyttäisi selittävän pelkästään uniapneapotilailla usein esiintyvä ylipaino, jonka on havaittu olevan yksi covid-19-infektion riskitekijöistä.

Uniapnealähetteiden määrä kasvanut Jorvissa – lääkärin mukaan osa potilaista pelkää tautia turhaan

Havaintoja uniapnean ja covid-19-infektion yhteydestä on jo tehty tiedotteen mukaan myös muissa tutkimuksissa sivulöydöksinä sekä kerrottu ennakkojulkaisuina. Nyt julkaistun tutkimuksen muut havainnot olivat vertailukelpoisia muualla raportoituihin tuloksiin. Esimerkiksi CRP-arvot olivat korkeampia niillä potilailla, jotka otettiin tehohoitoon. Tavallisesti virustauti ei kohota arvoa merkittävästi.

Tutkimus on julkaistu Sleep Medicine and Disorders International Journal -julkaisussa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut