Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Juuri nyt: | Nurmijärven kunnanvaltuusto tiukkana talouspäätöksissä – vain katuvalojen päällä pitäminen sai lisärahaa

Nurmijärven kunnanvaltuusto oli keskiviikkona tiukkana päättäessään kunnan ensi vuoden talousarviosta ja kunnallisveroprosentista.

talousarvioesitykseen tehty juurikaan muutoksia, vaan se hyväksyttiin hyvin pitkälti kunnanhallituksen esityksen mukaisesti.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kallepekka Toivonenkin totesi kokouksen päätteeksi tämän olevan harvinaista, sillä moneen vuoteen talousarviokokousta ei ole vedetty läpi näin pienillä muutoksilla.

Monen ryhmän puheenvuorossa kerrottiin jo heti kokouksen alkuun, ettei määrärahalisäyksiä tulla esittämään heikon taloustilanteen vuoksi.

Talousjohtaja Ville Rajahalme ja kunnanjohtaja Outi Mäkelä kiittelivätkin sitä, että päättäjät olivat sisäistäneet kunnan heikon taloudellisen tilanteen niin hyvin.

Ainoa muutos, joka valtuustossa talousarvioon tehtiin, oli 20 000 euron määrärahan lisääminen katuvalojen päällä pitämiseen. Kunnanhallitus esitti alun perin, että katuvalot sammutettaisiin kesäaikaan arkiöinä, jotta siitä saataisiin 20 000 euron säästö vuositasolla.

Visa Tarikka (kok.) teki kuitenkin muutosesityksen, että katuvaloja ei sammutettaisi. Tarikka ja hänen esityksensä kannattajat perustelivat muutosta mm. yleisen turvallisuuden säilyttämisellä ja ilkivallan vähentämisellä. Myös se tuotiin esiin, että valtuusto päätti katuvalojen päällä pitämisestä jo viime vuonna.

Tarikan esitystä vastustivat lopulta vain Johannes Haapalainen (kd.) ja Juha Peltonen (sd.), joten katuvalot päätettiin pitää päällä jatkossakin.

Lue lisää viikonlopun Nurmijärven Uutisista.

Lue myös: Nurmijärven kunnallisveroprosentti säilyy ennallaan – esitys korotuksesta ei saanut laajaa kannatusta