Hämeenlinnanväylän ja nykyisen maantie 132:n välille pian valmistuvan uuden tien nimeksi tulee Klaukkalan kehätie.
Asiasta päätti Nurmijärven kunnanhallitus maanantain kokouksessaan.
Kyseisen uuden maantieosuuden nimenä on yleis-, tie- ja rakennussuunnitelmavaiheessa käytetty nimeä Klaukkalan ohikulkutie. Kunnanhallituksen esityslistan mukaan maantien nimeämisestä on keskusteltu Uudenmaan ely-keskuksen, Väyläviraston, kunnanhallituksen ja viranhaltijoiden kanssa.
– Klaukkalan ohikulkutie on nimenä osittain harhaanjohtava, koska tie ei taajamarakenteessa varsinaisesti ohita Klaukkalaa, listalla perustellaan.
Tien nimeksi esitettiin useita eri vaihtoehtoja kuten Klaukkalan kehätie, Lopentie, Klaukkalan väylä ja Kehä IV. Uudenmaan ely-keskus ei kuitenkaan ole suositellut nimen Kehä IV käyttämistä tien nimenä.
Tämän pohjalta kunnanhallitus päätti nimetä tien pohjaesityksen mukaisesti Klaukkalan kehätieksi.
Klaukkalan kehätie otetaan liikenteen käyttöön marraskuun 2020 lopussa, noin vuoden arvioitua aikataulua nopeammin.