Metsäkylässä pelätään, että peurakolarit ja läheltäpititilanteet lisääntyvät alueella Klaukkalan kehätien käyttöönoton jälkeen. Kehätien varressa ei ole peuravaroitusmerkkejä eikä riista-aitoja. Nopeusrajoitus on 80 km/h.
Metsäkyläläisen Ilkka Raeluodon mielestä kehätien varteen pitäisi ehdottomasti rakentaa riista-aidat etenkin pelto- ja aava-alueille, joiden kohdalla hirvieläimet pääsevät tielle.
– Kehätiellä näkyy jo nyt paljon pikkusorkanjälkiä eli peurojen ja kauriiden jälkiä. En näe siinä mitään järkeä, ettei riista-aitaa tule, sanoo Metsäkylän SRVA-henkilönä toimiva Raeluoto.
SRVA-henkilö on nimetty yhteyshenkilö, joka vastaanottaa poliisilta tulevia virka-apupyyntöjä esimerkiksi riistakolaritilanteissa.
Raeluodon kokemuksen mukaan varoitusmerkeistä ei ole hyötyä peurakolarien ehkäisemisessä, sillä ihmiset eivät välitä niistä.
– En tiedä yhtään, mistä kohti peurat ja kauriit ylittävät tien, ne ovat tottuneet kulkemaan tällä alueella ja voivat mennä tielle mistä kohti tahansa. Kyllä hirviaita olisi enemmän tarpeen täällä ohikulkutien ympäristössä kuin moottoriteiden varsilla, jossa hirvieläimet ovat tottuneet ylittämään tien tietystä kohdasta, Raeluoto sanoo.
Hänen mielestään rahaa hirviaitaan pitäisi olla, sillä kehätien ennenaikainen valmistuminen on tuonut 9 miljoonan euron säästöt.
– Nyt sitten vaan katellaan kun ekat kolhut tulee ja niitä tulee paljon, Raeluoto ennustaa.
Autoilijoille hän esittää toivomuksen, etteivät nämä poistuisi kolaripaikalta ennen poliisin tai SRVA-henkilön saapumista. Paikka pitäisi myös aina merkitä, samoin se kummalle puolen tietä eläin poistui.
Myös Nurmijärven Riistanhoitoyhdistys toivoo toiminnanohjaaja Tommi Nylundin mukaan kehätien alueelle riista-aitoja.
– Kun kyseessä on uusi tielinja, riskinpaikkoja ei tiedetä. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoa, joko odotellaan hetki ja ruvetaan saamaan tietoa siitä, missä peuroja liikkuu, tai ollaan yhteydessä paikalliseen riistanhoitoyhdistykseen sen selvittämiseksi, mille jaksolle varoitusmerkkejä tarvitaan, sanoo liikenneturvallisuuden johtava asiantuntija Marko Kelkka Uudenmaan Ely-keskuksesta.
– Peuroja alkaa olla Uudellamaalla joka paikassa, varoitusmerkit taas haluttaisiin laittaa kaikkein riskialttiimpiin paikkoihin. Riskipaikkoja on vielä vaikea määrittää, siksi varoitusmerkkejä ei ole suunniteltu kehätien varteen, hän jatkaa.
Kelkan mukaan ajatuksena on, että kun tie on otetaan liikenteelle, katsotaan millaiseksi tilanne kehittyy.
– Mikäli merkit ovat tarpeen, ne laitetaan.
Riista-aitaa Kelkka ei lupaa. Sen rakentaminen on hänen mukaansa kustannuskysymys. Riista-aidat eivät myöskään hänen mukaansa toimi sivutieliittymien vuoksi kehätien tyyppisellä tiellä yhtä hyvin kuin moottoritiellä.