Nurmijärven seurakunta rajoittaa toimintaansa – joulukirkkoja harkitaan siirrettäväksi ulkotiloihin, ruokailut ja kahvitukset peruttu

Kuvituskuva. Riitta Ketola

Riikka Laine

Nurmijärven seurakunta on ilmoittanut rajoittavansa toimintaansa koronavirustilanteen pahenemisen vuoksi.

23.11.–13.12.20 välisenä aikana seurakunnan kaikissa tilaisuuksissa sisätiloissa voi olla paikalla yhtä aikaa enimmillään 20 henkilöä mukaan lukien seurakunnan henkilökunta. Ulkotiloissa myös yli 20 henkilön tilaisuudet ovat sallittuja, mikäli muun muassa turvaetäisyyksistä pystytään pitämään kaikissa oloissa kiinni. Ulkotilaisuuksissa on voimassa myös vahva maskisuositus ja niissä on huolehdittava hyvästä käsihygieniasta.

Seurakunta harkitsee myös esimerkiksi joulukirkkojen osalta mahdollisuutta toteuttaa tilaisuudet ulkona.

Seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä ei myöskään järjestetä ruokailuja eikä kahvituksia. Myöskään muut toimijat eivät voi näitä järjestää seurakunnan tiloissa.

Jumalanpalvelustilaisuudet toteutetaan vuoden loppuun vain sanajumalanpalveluksina, pappi-kanttori-suntio -kokoonpanolla ja mahdollisimman pelkistetysti. Seurakunta pyrkii striimaamaan yhden jumalanpalveluksen pyhäpäivää kohden.

Seurakunnan työntekijät jatkavat etätyötä aina, kun se on mahdollista. Myös diakoniatyöntekijät sekä perheneuvonnan työntekijät siirtyvät etävastaanottoihin mahdollisuuksien mukaan.

Seurakunta on päättänyt myös pitää kaikki seniorien kokoontumiset tauolla vuoden loppuun asti. Nuorten ja varhaiskasvatuksen ryhmiä jatketaan suositukset huomioon ottaen.

Kastetilaisuuksien, muistotilaisuuksien ja hääjuhlien pitäminen jatkuu, mutta näitä tilaisuuksia koskee suositus enintään 10 hengen yhtäaikaisesta läsnäolosta. Suositus on voimassa niin kotona kun seurakunnan tiloissa järjestettävissä tilaisuuksissa. Yksityistilaisuuksien ruokailuista ja kahvituksista päättävät kyseisten tilaisuuksien järjestäjät.

Lisäksi seurakunta on linjannut, että papit ja kanttorit eivät osallistu kirkollisia toimituksia seuraaviin yksityistilaisuuksiin, eikä seurakunta toistaiseksi ota uusia varauksia kastekahveille, muistotilaisuuksille eikä hääjuhlille seurakunnan tiloihin.

Seurakunnan linjaukset pohjautuvat Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksiin sekä Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin ohjeistukseen.

Henkilömääriä koskevat rajoitustoimet ovat voimassa 23.11.–13.12.20 välisenä aikana, mutta niitä jatketaan, mikäli tilanne niin edellyttää.

Muilta osin rajoitukset ovat voimassa vuoden 2020 loppuun asti.

Lue myös: Maskit käyttöön yläkouluihin ja päiväkoteihin, Monikon tilaisuudet peruttu, aikuisten joukkue-urheilu keskeytetään – näin tuoreet koronarajoitukset näkyvät Nurmijärvellä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut