Kivi-juhlilla esitetään ensi kesänä peräti kaksi näytelmää – Olviretken casting joulukuun alussa

Samuli Reunanen ohjaa ensi kesänä niin Olviretken kuin Seitsemän veljestä Taaborilla. Vesa Tapiola

Ensi kesänä Taaborin Kivi-juhlilla esitetään tänä vuonna ensi-esityksen saanut Seitsemää veljestä kesäkuussa ja uutuutena Olviretki elokuussa. Molemmat Aleksis Kiven kirjoittamat näytelmät ohjaa Samuli Reunanen.

Perinteistä Impivaaran joulua oli tarkoitus viettää Monikossa 10. joulukuuta, mutta se on jouduttu pandemiarajoitusten vuoksi perumaan.

Seitsemän veljestä esitetään ensi vuonna tämänkesäisillä esittäjillä. Sen sijaan Olviretken esittäjien haku käynnistyy joulukuussa.

Olviretken castingit eli henkilöiden haku rooleihin järjestetään tiistaina 1. ja keskiviikkona 2. joulukuuta. Casting tapahtuu pienryhmissä, joihin tulee varata aika osoitteesta assistentti.kivijuhlat@gmail.com. Ajan varanneille lähetetään ennakkotehtävä. Tilaisuudet järjestetään iltaisin Lukkarin koululla Kirkonkylässä.

Castingissa haetaan 15–18 aikuista näyttelemään ja soittamaan. Lisäksi kootaan vielä erikseen tanssiryhmä, josta kiinnostuneet voivat ilmoittautua samaan osoitteeseen.

Ennakkotehtävän voi myös suorittaa lähettämällä vastauksen videona ohjaajalle.

Olviretkeä esitetään ensi kesänä – jos korona suo – seitsemän kertaa 17.-25. elokuuta. Harjoitukset alkavat maaliskuussa.

Olviretkeä on kerran aikaisemmin esitetty Taaborilla vuosina 1995-1996. Aleksis Kivi kirjoitti komedian baijerilaisen sotajoukon edesottamuksista vuonna 1866. Idean hän lienee saanut lehtiuutisesta, joka kertoi Preussin ja Itävallan sodasta.

Sotajoukon toiminta ei lopulta ole täysin sotilaallista, vaan siitä tulee farssi, jossa olvilla on oma osansa. Oma osansa on myös romantiikalla. Siinä ilotellaan inhimillisillä ominaisuuksilla ja katsojakin voi huomata jossain kohdassa katsovansa peiliin. Sodan hulluuden keskellä voidaan nähdä huumori pelastavana tekijänä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut