Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ikealla korona-aikana "ennennäkemätön" vuosi, palkkasi 100 ihmistä lisää – "Kodeista rakennettiin työpaikkoja, kouluja tai päiväkoteja"

Koronapandemia ei ole hidastanut huonekalujätti Ikean menoa Suomessa, sillä sen liikevaihto jatkoi kasvuaan jo 12:tta peräkkäistä vuotta ja se palkkasi elokuussa päättyneenä toimintavuotenaan 100 uutta työntekijää.

Ikean liikevaihto kasvoi 0,9 prosenttia 377,5 miljoonaan euroon ja liikevoitto oli 4,7 prosenttia. Sadan hengen lisäyksen jälkeen Ikean henkilöstömäärä on Suomessa noin 1 800.

– Päättynyt toimintavuosi on ollut monella tapaa ennennäkemätön ja haastanut meitä kehittymään asiakkaiden muuttuvien tarpeiden mukaan nopeammin kuin koskaan. Onnistumisemme ytimessä oli henkilöstömme, joka osoitti muutoskykyä ja poikkeuksellista sisukkuutta vaikeassa tilanteessa, sanoo Ikea Suomen maajohtaja Timo Hulmi tiedotteessa.

Iso osa Ikean ravintolahenkilöstöä koulutettiin pandemia-aikana uusiin tehtäviin esimerkiksi tuotepoimintaan ja logistiikkaan, kun ravintolat olivat suljettuina 23.3.–31.5.

Korona muutti suomalaisten huonekalutarpeita ja ostokäyttäytymistä, Ikea kertoo.

Tämä näkyi erityisesti keittiö- ja etätyötiloihin liittyvien huonekalujen ja sisustustarvikkeiden, makuuhuonetuotteiden ja säilytysjärjestelmien sekä pihakalusteiden myynnin kasvuna.

Esimerkiksi työtasot ja -tuolit sekä keittiöt ja keittiötarvikkeet olivat erityisen suosittuja.

Maajohtaja Timo Hulmi, Ikea Suomi

– Kodeista rakennettiin työpaikkoja, kouluja tai päiväkoteja ja pihoista tehtiin keitaita. Lisääntynyt etätyö, ruuanlaitto ja kiinnostus kodin järjestelyyn näkyivät selkeästi myyntitilastoissamme, esimerkiksi työtasot ja -tuolit sekä keittiöt ja keittiötarvikkeet olivat erityisen suosittuja. Kestävien tuotemateriaalien, kuten bambusta ja PET-pulloista valmistettujen tuotteiden osuus on kasvattanut osuuttaan selkeästi, kertoo Hulmi tiedotteessa.

Toimintavuoden aikana verkkokaupan osuus kokonaisliikevaihdosta nousi viime vuoden 10 prosentista 16 prosenttiin. Ikea kehitti vuoden aikana tähän liittyviä uusia palveluita.

– Uudet noutopalvelut löysivät heti käyttäjäkuntansa ja verkkomyynnin kasvuun liittyvät kuljetus- ja tilausten poimintapalvelut yhteensä lähes kaksinkertaistuivat ajanjaksolla edellisvuoteen verrattuna. Vaikka osa suosituimmista palveluistamme on maksuttomia, kasvoi palveluidemme liikevaihto viime vuodesta noin 14 prosenttia, kertoo Hulmi tiedotteessa.