Nurmijärveläiset Jere Tikkanen ja Riku Suorela Shedin joulukalenterissa – teatteriharrastus tuonut yhteisöllisyyttä ja esiintymisiä

Kaksi nurmijärveläistä, kirkonkyläläinen Jere Tikkanen ja lepsämäläinen Riku Suorela, ovat mukana hieman tavallisuudesta poikkeavassa joulukalenterissa. Kyseessä on ShedHelsingin ja Helsingin Kaupunginteatterin musiikkiteatteritoiminnan projekti.

Metsän joulukalenterissa jokaisen luukun takaa paljastuu uusi, itsenäinen video. Videot ovat toiminnassa mukana olevien lasten itsensä suunnittelemia. Niitä voi käydä katsomassa 1.-24. joulukuuta Elisan YouTube-kanavalla.

Metsän joulukalenteri korvaa ShedHelsingin perinteisen joulunalusajan musikaalituotannon, jota ei koronaepidemian vuoksi voitu tänä vuonna toteuttaa.

Jere Tikkanen on mukana joulukalenterin luukussa, joka käsittelee kokoustilannetta. Sen enempää hän ei ennakkoon paljasta. Yhtä salaperäinen on myös Riku Suorela, joka esiintyy Metsän joulukalenterissa kahdessa luukussa.

– Niissä on aiheena kuuset, hän vinkkaa.

Lisäksi pojat ovat muiden shediläisten kanssa mukana luukussa, joka avautuu 1. joulukuuta. Silloin kajahtaa aiemmin esitetystä musikaalista tuttu kappale Kaikki yhteen kuulutaan.

Päivät, joina pojat esiintyvät Metsän joulukalenterissa, voivat vielä vaihtua. Siksi niitä ei kerrota tässä jutussa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

– Yhteisöllisyys. Kavereita on löytynyt, 19-vuotias Jere Tikkanen vastaakin hetkeäkään epäröimättä, kun häneltä kysytään, mistä hän pitää eniten ShedHelsingin toiminnassa.

Tikkanen on ollut mukana Shedissä sen käynnistymisestä eli vuodesta 2016 lähtien.

– Edellisinä vuosina olemme harjoitelleet noin 30 hengen porukalla ilmaisutaitoa, laulua ja vastaavaa. Harjoittelu on tähdännyt teatteriesitysten syntymiseen, Tikkanen kertoo.

Koronaepidemia muutti kuitenkin käytäntöjä myös ShedHelsingin harjoituksissa. Keväällä harjoitukset pidettiin etänä, syksyllä on palattu pienryhmissä lähiopetukseen.

Jere Tikkanen on viimeistä vuottaan mukana Shedissä, jonka toiminta on tarkoitettu 9–19-vuotiaille. Nyt onkin aika antaa paikka uudelle tulijalle, ja heitä riittää. Kokonaan Tikkanen ei aio Shediä jättää, vaan kertoo siirtyvänsä sen kirjoittajaryhmään. Hän käy myös kerran viikossa liikuntakerhossa.

Jere Tikkanen opiskelee liiketaloutta Ammattiopisto Spesiassa Järvenpäässä. Hän asuu viikot koulun asuntolassa, mutta matkustaa viikonlopuiksi kotiin Nurmijärvelle kaksoisveljen ja äidin luokse. Vammansa vuoksi Tikkanen liikkuu pyörätuolilla ja puhuu puhuvan kommunikointilaitteen välityksellä.

13-vuotias Riku Suorelalla on meneillään toinen vuosi ShedHelsingissä.

– Me mentiin äidin kanssa katsomaan Shedin esitystä, ja siellä kerrottiin uusien shediläisten ilmoittaumisen alkamisesta, poika muistelee.

Rikun äiti Soile Suorela ajatteli heti, että tämä on ihan esiintymisestä nauttivan Rikun juttu, ja pojalle haettiin paikkaa Shedistä.

– Parin viikon päästä tuli tieto, että olen päässyt mukaan. Olin hämilläni ja onnellinen.

Metsän joulukalenterin kuvaukset eivät ole Riku Suorelan mukaan olleet pelkkää iloa ja riemua. Koronan vuoksi kuvauksia on tehty myös ulkona.

– Kuvauksissa oli todella kylmää ja pitkäveteistä. Piti leikkiä pirteää, vaikka teki mieli mennä sisälle lämpimään.

Vastapainoa on tuonut vaikkapa pääsy Kaupunginteatterin esityksiin. Erityisesti pojalle on jäänyt mieleen hänen viime keväänä näkemänsä Pieni merenneito.

– Hieno esitys ja siinä näki niitä hienoja pyrstöjä.

Riku Suorela on harjoitellut viitisen vuotta myös vatsastapuhumista. Alkuinnostuksen hän sai Talentissa esiintyneeltä Sari Aallolta.

– Vaatii paljon harjoittelua, että huulet eivät liiku, Riku Suorela kertoo.

Riku Suorela opiskelee Kivenpuiston koulussa 7. luokalla Kirkonkylällä.

ShedHelsinki

Esikuvana Chickenshed-teatteri

ShedHelsingin ja Helsingin Kaupunginteatterin musiikkiteatteritoiminta antaa erilaisille, 9–19-vuotiaille nuorille mahdollisuuden harrastaa ja saada onnistumisen kokemuksia turvallisessa yhteisössä. Toimintaa tehdään yhteistyössä Elisa Oyj:n kanssa.

ShedHelsingin esikuvana on Lontoossa toimiva Chickenshed-teatteri, joka on tehnyt erilaisuudesta taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa jo yli 40 vuotta.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut