Rajoitukset tiukkenevat Nurmijärvellä – kuntoportaat, tekojäärata, kirjastot ja monet muut paikat suljetaan

Kirkonkylän tekojäärata menee kiinni. Riikka Jokinen
Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Nurmijärven kunta sulkee koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi useita toimipisteitä lauantaina 28. marrakuusta. Toimipisteet ovat kiinni tämän hetken tiedon mukaan perjantaihin 18. joulukuuta saakka.

Nurmijärven kunnanhallitus vahvisti asian torstaina ylimääräisessä kokouksessaan.

Kaikki Nurmijärven kirjastot suljetaan lauantaista alkaen. Lisäksi kirjastoauto lopettaa kulkemisen.

Kirjastoista voi kuitenkin edelleen noutaa varatun aineiston ja palauttaa lainat itsepalveluna normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Myös kirjastojen yleisöpäätteitä voi ajanvarauksella käyttää välttämättömien asioiden hoitamiseen. Ajan voi varata kirjastolta puhelimitse.

Vähävaraiset voivat myös yhä noutaa kasvomaskeja kirjastoista.

Kaikki kunnan sisä- ja ulkoliikuntaan ja harrastustoimintaan käytettävät julkiset tilat suljetaan niin ikään 28. marraskuuta alkaen 18. joulukuuta asti.

Sulku käsittää Klaukkalan jäähallin, Tello-salin ja Vilho-kokoustilan, koulujen liikuntatilat (kouluajan ulkopuolinen käyttö), nuorisotilat, Monikko-salin (kahvila pysyy auki), Klaukkalan tekonurmen ja Rajamäen tekonurmen.

Myös Klaukkalan kuntoportaat ja maanantaina avautunut Kirkonkylän tekojäärata suljetaan määräajaksi.

Lue uudempi uutinen aiheesta tästä alta:

Lasten ja nuorten ryhmäliikunta jatkuu ulkotiloissa – kaikkia ulkoliikuntapaikkoja ei suljeta

Lisäksi kunnanviraston kokoustilat suljetaan ulkopuolisilta.

– Kunnanvirastolla on mahdollista asioida viranomaisasioissa, Nurmijärven kunnan tiedotteessa kuitenkin kerrotaan.

Myös Rajamäen uimahalli ja sen liikuntatilat ja kuntosali ovat suljettuna lauantaista lähtien. Asiakaspalvelu, puhelinpalvelu ja kahvio sen sijaan palvelevat maanantaista perjantaihin kello 8–18.

Myöskään kunnan hallinnoimia kokoustiloja Heikkari 1 ja Heikkari 2 ei tällä hetkellä voi varata kokoontumisiin.

Nurmijärvellä keskeytettiin jo aiemmin aikuisten ryhmäharrastustoiminta. Tämä keskeytys jatkuu toistaiseksi.

Ainoastaan yli 20-vuotiaiden maajoukkuetason, SM-tason, ykkösdivisioonan tai kansainväliselle huipulle tähtäävän ammattimaisen harjoittelun kohdalla tehdään poikkeus.

Lasten ja nuorten harrastustoiminnan suosituksista tiedotetaan erikseen viimeisestään perjantaina 27. marraskuuta.

Keusote puolestaan rajoittaa sosiaali- ja terveyspalveluiden odotustilojen käyttöä toistaiseksi. Sote-palveluissa suositellaan ensisijaisesti etäpalveluiden käyttöä.

– Niissä tapauksissa, joissa läsnäkäynti on välttämätön, suosittelemme paikalle tuloa vain ennakkoyhteydenoton jälkeen, ja juuri ennen sovittua aikaa, sekä seuraamaan ohjeistuksia paikan päällä, Keusoten tiedotteessa kerrotaan.

Rajoitusten ja suositusten tiukentumisen taustalla on koronavirusepidemian leviäminen.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on noussut Keusoten alueella jyrkästi noin kahdessa viikossa 28 tartunnasta 68 tartuntaan 100 000 asukasta kohden kahdessa viikossa.

– Kolmasosa tartunnoista ei ole jäljitettävissä, jonka vuoksi rajoituksia tulee kohdentaa laajasti eri tilanteisiin, joissa ihmiset kokoontuvat yhteen, Keusoten tiedotteessa kerrotaan.

Lasten ja nuorten ryhmäliikunta jatkuu ulkotiloissa – kaikkia ulkoliikuntapaikkoja ei suljeta

Nurmijärven lukiot etäopetukseen – avoimet päiväkodit ja nuorisotilat suljetaan

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut