Klaukkalan terveysasemalla mahdollisia korona-altistumisia – tartunnan saanut oleskeli tiloissa keskiviikkona

Riikka Jokinen

Riikka Jokinen

Klaukkalan terveysasemalla viime keskiviikkona asioineet ovat voineet altistua koronavirukselle.

Keusoten tiedotteen mukaan terveysasemalla oleskelleella henkilöllä on todettu koronavirusinfektio. Mahdollinen korona-altistuminen on voinut tapahtua keskiviikkona 25. marraskuuta noin kello 9–10 ja kello 13.30–15.30 välisinä aikoina.

– Suosittelemme, että kyseisenä aikana terveysasemalla asioineet henkilöt seuraavat aktiivisesti terveydentilaansa, Keusoten tiedotteessa ohjeistetaan.

Mikäli ilmenee lieviäkin oireita, tulee hakeutua koronavirustestiin ja jäädä kotiin, kunnes saa negatiivisen koronavirustuloksen. Yleistietoa karanteenista löytyy Keusoten sivuilta osoitteesta www.keski-uudenmaansote.fi/koronavirus.

Keusote suosittelee myös asioinnissa ensisijaisesti sähköistä yhteydenottotapaa.

– Niissä tapauksissa, joissa läsnäkäynti on välttämätön, suosittelemme paikalle tuloa ennakkoyhteydenoton jälkeen juuri ennen sovittua aikaa ja seuraamaan ohjeistuksia paikan päällä., tiedotteessa ohjeistetaan.

Koronavirustartunnan oireita ovat esimerkiksi lämpöily, kuume, yskä, päänsärky, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus, haju- tai makuaistin menetys, pahoinvointi, ripuli ja poikkeava väsymys.

Keusoten alueen asukkaat voivat tehdä koronavirusoirearvion ja varata ajan koronavirusnäytteenottoon osoitteessa www.koronabotti.hus.fi. Koronavirustestiin Keusoten alueella pääsee myös Nettipalvelun kautta osoitteessa www.keusote.fi/nettipalvelu tai soittamalla Koronahoitopuhelimeen numeroon 019 226 0099

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut